Tottenham-puolustajalta Mestarien liigan peli sivu suun: ”Voi hän sinne lomalle lähteä”
Kuva: Getty Images
Tottenhamin manageri Mauricio Pochettino sai lauantaina päänvaivaa paitsi joukkueensa jäämisestä tasapeliin West Bromwichin vieraana, myös avainpelaajan loukkaantumisesta. Kaikki aiemmat sarjaottelut ja Tottenhamin molemmat Mestarien liiga -pelit alusta loppuun pelannut Toby Alderweireld jouduttiin kantamaan vaihtoon, kun toista jaksoa oli pelattu varttitunti. Oikean jalkansa satuttaneen puolustajan tilalle juoksi Eric Dier.
Tarkemmat tiedot belgialaistopparin loukkaantumisen vakavuudesta selviävät vasta kuvausten jälkeen, mutta Pochettino pitää selvänä, että ainakin tiistain vierasottelu Bayer Leverkusenia vastaan jää väistämättä Alderweireldiltä väliin.
– Arvioimme hänen tilanteensa piakkoin. Hän sai kovan tällin jalkaansa. En nähnyt tilannetta vaihtopenkiltä kunnolla, mutta kun kysyin hänen vointiaan, hän sanoi olevansa kovissa kivuissa. Kipua on jalan ja polven alueella.
– Jalka kuvataan sunnuntaina tai maanantaina. Maanantaiselle Leverkusenin lennolle ehtiminen näyttää kuitenkin todella vaikealta. Tai no, ehkä hän voi lähteä sinne lomalle, Pochettino sanoo ESPN:n sivuilla.
Viime kaudella Alderweireld pelasi Valioliigassa yhtä vaille kaikki peliminuutit ja hänet nimettiin kauden päätteeksi Valioliigan tähdistöjoukkueeseen. Pelivire on ollut mainio uudellakin kaudella.
27-vuotiaan Alderweireldin loukkaantuminen tulee Tottenhamin kannalta huonoon aikaan, sillä joukkue pelaa 22 päivän sisällä kuusi ottelua. Leverkusenin vierailun jälkeen on edessä vieraspeli Bournemouthissa, cup-ottelu Liverpoolia vastaan, kotipelit Leverkusenia ja Leicesteriä vastaan ja lopuksi odotettu Pohjois-Lontoon derby Arsenalin vieraana.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Manchester Cityn Kalvin Phillips on ollut pitkään hiljaa – nyt edessä lainasiirto
- Manchester United esti pelaajansa siirron Turkkiin
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista