Tästä on vaikea panna huonommaksi – 31 ottelua avauskokoonpanossa, eikä ainuttakaan voittoa
Kuva: Getty Images
Sunderlandin alkukausi Valioliigassa on ollut jokseenkin historiallisen surkea. Kahdeksasta ottelussa on koossa vain kaksi pistettä ja voittotili näyttää edelleen nollaa. Sijoitus on sen mukainen: sarjajumbo.
Taikauskoisimmat Sunderlandin kannattajat haluavat varmasti tässä vaiheessa pitää kiinni vähintäänkin siitä, että Jack Rodwellia ei avaukseen laiteta. Alle 17-vuotiaana Evertonin edustusjoukkueessa debytoinut ja 20-vuotiaana Englannin A-maajoukkueeseen noussut Rodwell on nimittäin ollut Sunderlandille jota kuinkin kirous.
Rodwell siirtyi Sunderlandiin Manchester Citystä elokuussa 2014, ja on pelannut reilun kahden kauden aikana joukkueen paidassa 51 valioliigaottelua. Voittojakin noihin otteluihin on jokunen sattunut, mutta uskomatonta kyllä, ei yhtä ainutta kertaa silloin, kun Rodwell on ollut kentällä avauspotkun aikaan. Ja avaukseen 25-vuotias puolustava keskikenttäpelaaja on sentään mahtunut 31 pelissä.
Viime kaudella Sunderland voitti Valioliigassa yhdeksän ottelua. Niistä viidessä Rodwell ei ollut kokoonpanossa lainkaan, kahdessa hän istui penkillä ja kahdesti hän tuli vaihdosta sisään kesken pelin. Kauden 2014-2015 trendi on samanlainen. Sunderland voitti kuusi peliä, joista neljästä Rodwell oli sivussa ja kahdessa hän pelasi vain jämäminuutit.
31 - Sunderland's Jack Rodwell has started the most number of games at a club without ending up on the winning side in PL history. Hoodoo.
LUE MYÖS:
- Entinen Englannin maajoukkuepelaaja pidätetty raiskauksen yrityksestä
- Liverpoolia vastaan raivonnut brassipeluri pyysi anteeksi
- BBC: Crystal Palace joutuu odottamaan – maalitykki ei halua vielä päättää tulevaisuudestaan
- Fantasy Premier League: GW 14 – katso parhaat budjettihyökkääjät
- Arne Slot kertoi, milloin Mohamed Salah lähtee Afrikan mestaruusturnaukseen
- Eddie Howe: Newcastle tulee olemaan aktiivinen tammikuun siirtoikkunassa
- Guardian: Leeds-valmentaja potku-uhan alla
- Pep Guardiola epätietoinen avainpelaajansa pelikunnosta
- Onko tässä Newcastlen uusi ykköstorjuja? Managerilta vuolaat ylisanat
- Thomas Frank otti taas yhteen Spurs-fanien kanssa: ”Täysin asiatonta”
- Onko tässä Newcastlen uusi ykköstorjuja? Managerilta vuolaat ylisanat
- Thomas Frank otti taas yhteen Spurs-fanien kanssa: ”Täysin asiatonta”
- Arne Slot kertoi, milloin Mohamed Salah lähtee Afrikan mestaruusturnaukseen
- Arsenalia vastaan loistanut Chelsea-peluri ei ehkä pelaa seuraavassa ottelussa: ”Rehellisesti, ei”
- West Ham -tähdeltä suorat sanat Englannin jalkapalloliitolle
- Guardian: Leeds-valmentaja potku-uhan alla
- Pep Guardiola epätietoinen avainpelaajansa pelikunnosta
- Eddie Howe: Newcastle tulee olemaan aktiivinen tammikuun siirtoikkunassa
- Liverpool penkitti Mohamed Salahin ensimmäistä kertaa yli vuoteen – näin perusteli Arne Slot
- Alexander Isak teki viimein maalin Valioliigassa – näin Arne Slot kommentoi
