Bournemouthissa lainasopimuksella pelaavan Jack Wilsheren ura on ollut lukuisten loukkaantumisten sävyttämä. 24-vuotias englantilaispelaaja on pelannut neljän edelliskauden aikana ainoastaan 65 Valioliiga-ottelua. Se on varsin vähän, kun yhdessä kaudessa pelataan 38 ottelua. Kauden 2016-17 alkaessa hän oli pelikunnossa. Arsenal oli vahvistanut kesällä keskikenttäänsä Granit Xhakalla. Wilshere tiesi, että peliaika on kortilla. – Olen 24-vuotias ja hukannut liikaa jalkapalloa elämäni aikana. Jos haluan päästä sinne mihin haluan, ei olisi hyvä tulla peliin penkiltä jokaisessa ottelussa, Wilshere kertoi Daily Mailin haastattelussa. Wilshere teki aloitteen ja otti yhteyttä Arsenal-manageri Arsène Wengeriin. – Puhuimme muutaman kerran sinä päivänä. Oli maanantai ja siirtoikkuna sulkeutuisi keskiviikkona, joten meillä ei ollut kauheasti aikaa löytääksemme ratkaisun. Olin päättänyt, etten voi pelata kautta, jossa en ole avauskokoonpanon pelaaja, Wilshere jatkoi. – Puhuin pomolle ja hän sanoi: ”Tulet pelaamaan”. Halusin enemmän. Halusin pelata joka viikko, olla tärkeä pelaaja joukkueelle. Olen parhaimmillani, kun pelaan säännöllisesti. – Sanoin pomolle: ”Tiedät millainen pelaaja olen, millainen henkilö olen, minun pitää pelata. Olisi parasta jos lähtisin”.
Olisi parasta jos lähtisin.
Tieto levisi ja Wilsherellä riitti ottajia. Italiasta kiinnostustaan osoittivat AC Milan ja AS Roma. Englantilaispelaaja tapasi myös Crystal Palace -manageri Alan Pardew’n. Tapaaminen oli Wilsheren mieleen, mutta hän halusi pois Lontoosta. Bournemouth-manageri Eddie Howe vakuutti Wilsheren. – Kun olin puhunut Eddien kanssa, olin tehnyt päätöksen. Hänessä oli jotain, minkä vuoksi halusin tehdä töitä hänen kanssaan, Wilshere perusteli. – Halusin ainoastaan uuden alun. Wilshere on vakiinnuttanut avauskokoonpanon paikan Bournemouthissa. Mikä tärkeintä, hän on pysynyt terveenä.

LUE MYÖS: