Leverkusen löi Tottenhamin jatkohaaveisiin kapuloita rattaisiin – jälleen pettymys Wembleyllä
Kuva: Getty Images
Tottenhamin jatkohaaveet Mestarien kokivat kolauksen Bayer Leverkusenin ryövättyä pisteet Wembleyltä. Spursilla oli ottelussa paikkansa, mutta tuloksena oli ylärimasta huolimatta 0-1-tappio. Leverkusenin ratkaisun painoi vastaiskusta 65. minuutilla Kevin Kampl.
Voitto oli Leverkusenille todella merkittävä. Saksalaisseura nousi sillä kaksi pistettä Tottenhamin edelle. Lohkoykkönen Monacoa Spurs on jo neljä pistettä perässä.
Tottenham ei ole vielä voittanut Wembleyllä ainuttakaan europeliä.
Hermostunut alku ja aikainen vaihto
Ottelun alku oli melkoista hurlumheitä päästä päähän. Kotijoukkue Spursin otteista paistoi alkuun hermostuneisuus. Lontoolaisten puolustus oli avautua jo seitsemännellä minuutilla, kun Julian Brandt vapautti läpisyötöllään Admir Mehmedin rangaistusalueen sisällä. Isännät pelasti vain paitsiota näyttänyt linjatuomarin lippu. Leverkusenin nopeat hyökkäykset saivat Spursin alkuun vetäytymään alas. Saksalaisvieraiden viimeistely kuitenkin ontui, eikä hyökkäyksiä saatu päätettyä. Spurs koki ensimmäisen takaiskunsa 30. minuutilla, kun Mauricio Pochettino joutui jo suorittamaan avausvaihtonsa. Loukkaantuneen keskikenttäpelaajan Moussa Dembélén korvasi hyökkääjä Vincent Janssen. Pian loukkaantumisen jälkeen Tottenham sai luotua ensimmäisen laukauksensa maalia kohti. Christian Eriksen koitti kaukaa onneaan ja veto suuntautui kovalla vauhdilla kohti Leverkusen-vahti Bernd Lenoa. Leno torjui pallon epävarmasti eteensä, mutta kukaan Spurs-pelaajista ei ehtinyt väliin. Myös Leverkusen sai vielä avausjakson loppuun loistavan maalipaikan. Tottenhamin puolustajista Kyle Walker menetti omalla alueella karmaisevalla tavalla pallon Brandtille, jonka jalasta pallo kimposi Jan Vertonghenin taklauksen voimasta taakse Javier Hernándezille. Meksikolainen sai hyvän laukaisupaikan, mutta veto ohjaantui vasenta tolppaa hipoen ohi maalin. Lisäajalla vaihtomies Janssen laittoi vielä kerran pallon verkkoon. Maalia ei kuitenkaan Spursin harmiksi hyväksytty, sillä hollantilaishyökkääjä repi rajusti tilanteessa. Toisella jaksolla Spurs pääsi paremmin peliin mukaan. 48. minuutilla Eriksen syötti Dele Allin vapaaksi, joka kaatui rangaistusalueen sisällä Ömer Toprakin kontaktista. Kotijoukkue vaati rangaistuspotkua, mutta tuloksetta. Vahvan puoliskon alun jälkeen isäntien peli otti jälleen takapakkia ja 62. minuutilla Leverkusenin maali oli todella lähellä. Hernández pääsi laukomaan kahdesti maalin edestä, joista toisen blokkasi Vertonghen ja toisen näppeihinsä nappasi maalivahti Hugo Lloris.Onnekas ratkaisu
Kolme minuuttia myöhemmin vierailijat hyökkäsivät uudestaan ja tällä kertaa Spurs joutui antautumaan. Keskialueen syöttö kimposi hieman onnekkaasti Spurs-pelaajan jalasta rangaistusalueen sisällä odottaneelle Kevin Kamplille, jonka matala laukaus painui tarkasti vasempaan alanurkkaan. Tottenham sai loistotilaisuuden tasoitukseen viimeisellä kympillä Allin hankittua vapaapotkun aivan rangaistusalueen tuntumasta. Eric Dier kolisutti laukauksellaan lopulta ylärimaan, josta pallo kimposi vielä takaisin maalin eteen pelattavaksi. Kukaan Spursin pelaajista ei kuitenkaan ollut oikeassa paikassa, joten Leverkusen pääsi siivoamaan pallon vaaravyöhykkeeltä. Lisämaaleja ei lopulta syntynyt ja näin Leverkusenin nappasi täyden pistepotin lukemin 0-1.Mestarien liiga keskiviikkona
Dortmund-Sporting 1-0 (1-0) 1-0 Adrián Ramos (12.) Kööpenhamina-Leicester 0-0 Porto-Club Brugge 1-0 (1-0) 1-0 André Silva (37.) Juventus-Lyon 1-1 (1-0) 1-0 Gonzalo Higuaín rp. (13.) 1-1 Corentin Tolisso (85.) Legia-Real Madrid 3-3 (1-2) 0-1 Gareth Bale (1.) 0-2 Karim Benzema (35.) 1-2 Vadis Odjidja-Ofoe (40.) 2-2 Miroslav Radovic (58.) 3-2 Thibault Moulin (83.) 3-3 Mateo Kovacic (85.) Monaco-TsSKA Moskova 3-0 (3-0) 1-0 Valere Germain (13.) 2-0 Radamel Falcao (29.) 3-0 Radamel Falcao (41.) Sevilla-Dinamo Zagreb 4-0 (1-0) 1-0 Luciano Vietto (31.) Ulosajo, Petar Stojanovic, Dinamo Zagreb (45+1.) 2-0 Sergio Escudero (67.) 3-0 Steven N’Zonzi (80.) 4-0 Wissam Ben Yedder (87.) Tottenham-Leverkusen 0-1 (0-0) 0-1 Kevin Kampl (65.)LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Liverpool teki päätöksen Alissonin tulevaisuudesta