Bayern-pomo jyrähtää Schweinsteigerista – ”Aivan kuin hän olisi spitaalinen”
Kuva: Getty Images
Bayern Münchenissä legendan asemaan nousseen Bastian Schweinsteigerin kohtelu Manchester Unitedissa on ihmetyttänyt monia. Nyt tapahtumia on kommentoinut saksalaisseuran presidentti Uli Hoeness.
Bastian Schweinsteiger ehti edustaa Bayern Müncheniä 17 vuotta ennen siirtymistään Manchester Unitediin heinäkuussa 2015. 32-vuotias ei kuitenkaan kuulunut seuran valmentajaksi täksi kaudeksi tulleen Jose Mourinhon suunnitelmiin ja tippui jopa edustusjoukkueen harjoituksista.
Tapahtumat ovat saaneet hieman uuden käänteen, sillä tällä viikolla Schweinsteiger on harjoitellut Mourinhon joukkojen kanssa. Portugalilaisluotsi teki kuitenkin selväksi, ettei saksalainen tule mahtumaan sunnuntain Valioliigaottelun kokoonpanoon Swanseaa vastaan.
– On aivan käsittämätöntä mitä hänelle tapahtuu siellä. Kertoo paljon seuran tämän hetkisestä tilanteesta, etteivät he anna Schweinsteigerin harjoitella joukkueen kanssa. He jättivät hänet pois joukkuekuvasta ja kohtelevat häntä kuin spitaalista, Uli Hoeness sätti saksalaisen Abendzeitungin mukaan.
– Schweinsteiger on upea tyyppi ja oli mahtava pelaaja Bayern Münchenissä. On sääli, että he kohtelevat häntä noin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Athletic: Everton hylkäsi Juventuksen tarjouksen hyökkääjästään
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Leeds panee kovan kovaa vastaan Valioliiga-seurojen välisissä neuvotteluissa
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Leeds panee kovan kovaa vastaan Valioliiga-seurojen välisissä neuvotteluissa
- Virallista: Lisää ruotsalaisväriä Valioliigaan