Swansea putosi Manchester Unitedin kyydistä jo avausjaksolla
Kuva: Getty Images
Sarjataulukon kärkipäätä ravistelleen kierroksen lomassa taisteltiin myös matalammista sijoituksista. Liigassa toiseksi viimeisenä, vain pisteen peränpitäjä Sunderlandia edellä ollut Swansea isännöi Manchester Unitedia. Helpon oloisesti tulleella vierasvoitolla punaiset nousivat 19 pisteeseen, Evertonin edelle sijalle kuusi.
Zlatan Ibrahimovic nähtiin vieraiden avauksessa, mutta suurin paikalla ollut tähti löytyi katsomosta; José Mourinho kärsi toimitsijakieltoaan. Loukkaantumisista kärsinyt United lähti otteluun kokoonpanolla, jonka toppariparina pelasi kaksikko Phil Jones–Marcos Rojo. Pian nähtiin, ettei puolustuksen miehityksellä juuri ollut merkitystä; se oli kovin työttömänä.
Ottelun alku mentiin tasaisissa merkeissä Swansean jopa hallitessa palloa pienellä marginaalilla. Pikku hiljaa United kuitenkin hivutti itsenä edelle, ja siirtyi Paul Pogban pommilla johtoon 14. minuutilla. Ensin näytti siltä, että pusku ranskalaisen jalkaan lähti Ibrahimovicin päästä, mutta hidastus kertoi pallon pompanneen unelmavetopaikkaan Swansea-puolustajan purkuyrityksestä.
306 - Paul Pogba has scored Man Utd's first Premier League goal in 306 minutes of action. Belter.
Swansea 0-3 Man United HT:
Shots: 1-8
Pass accuracy: 81%-92%
Chances created: 1-6
Possession: 36%-64%
Goals flying in.
Shots: 1-8
Pass accuracy: 81%-92%
Chances created: 1-6
Possession: 36%-64%
Goals flying in.
Bradley heräsi ja ainakin yritti pelaajavaihdoilla
Kotijoukkueen manageri havahtui tauon aikana tilanteeseen, ja teki vaihtoja. Hyökkäyspäähän oli painotettava toiveella, että pallo ottelun toisella puolikkaalla kävisi myös sillä puolella keskiviivaa. Loukkaantumisesta toipunut Jefferson Montero tuli tauon jälkeen kentälle, täysin näkymättömissä pysytelleen Fernando Llorenten tilalle. Modou Barrow puolestaan otti yhtä kadoksissa olleen Wayne Routledgen paikan. Toisen jakson alku toi peliin kuitenkin vain yhden muutoksen; vahvassa johtoasemassa United ei enää puskenut alussa nähdyn kaltaisella voimalla kohti maalia, vaan ottelu puuroutui keskemmälle kenttää. Minkään asteisesta Swansean kiristä ei nähty merkkiäkään. 69. minuutille kirjattiin Swansean ensimmäinen maalintekoyritys, ja se upposi sisään. Maalintekijänä – kuinkas muutenkaan – paljon toisessa päässä kokenut van der Hoorn. Puolustaja puski sisään Gylfi Sigurdssonin antaman vapaapotkun. Kun ottelua oli pelattu 70 minuuttia, ei kummmallakaan maalivahdilla ollut tilillään yhtään torjuntaa. Ensimmäinen sellainen kirjattiin 83. minuutilla, kun Barrow pääsi ohjaamaan kohti oikeaa alanurkkaa. David de Gea heittäytyi pallon tielle. Swansea osoitti toisella jaksolla jonkinlaista halua osallistua pelin tapahtumiin, ja sai vaihdoista lisää virtaa. Unitedille se ei suurta vaaraa silti pystynyt aiheuttamaan. Swansea-Manchester United 0-1 Pogba (15.) 0-2 Ibrahimovic (21.) 0-3 Ibrahimovic (33.) 1-3 van der Hoorn (69.)LUE MYÖS:
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto



