Ruotsalaistähti Zlatan Ibrahimovic teki sunnuntaina Swansean verkkoon seurajoukkueuransa 400:nnen seurajoukkuemaalin – vaikka luulikin omien sanojensa mukaan tehneensä niitä 25 000. Komea pelaajaura hakee joka tapauksessa vertaistaan, ja nyt Zlatan on väläyttänyt Manchester Unitedin fanijulkaisussa Inside Unitedissa, että hän saattaa viipyä seurassa pidempäänkin kuin vain vuoden. Mestaruuksia ympäri Eurooppaa kahminut Ibrahimovic sanoo viihtyvänsä Manchesterissa erinomaisesti ja pitää kaupunkia suorastaan henkisenä kotinaan. Tarunhohtoinen Pariisikin jää ruotsalaisen arvoasteikossa kakkoseksi. – Kuulin kaupungista kaikenlaisia juttuja. Kaupunki on sitä ja tätä ja sää on sitä ja tätä. Toistaiseksi kaikki on kuitenkin ollut hienosti. Kaupunki on paras kokemistani kaupungeista toistaiseksi, Pariisin lisäksi muun muassa Amsterdamissa, Torinossa, Milanossa ja Barcelonassa pelannut ja asunut Zlatan kertoo. – Olen kotoisin Ruotsista, joten minulla ei ole korkeita odotuksia jalkapallon ulkopuolella. Minulle perhe on etusijalla ja kaikki muu on vähemmän tärkeää. Asuin Pariisissa neljä vuotta, mutten mennyt kertaakaan katsomaan Eiffel-tornia. Halusin heidän vaihtavan Eiffel-tornin patsaaseeni, mutta sitä ei koskaan tehty! Jos niin tehtäisiin nyt, ehkä sitten kävisin siellä, Zlatan lohkaisee.

”Kova työ palkitaan”

Zlatan on tehnyt Unitedille alkukauden aikana kuusi maalia, mutta uskoo pystyvänsä vielä parempaan. – Olisin voinut tehdä enemmänkin maaleja. Olen hukannut hyviä tilaisuuksia, enkä uskonut niin käyvän. Peli Englannissa on kuitenkin toisenlaista kuin liigoissa, joissa aiemmin pelasin. Täällä yksi joukkue ei hallitse peliä, vaan peli aaltoilee edestakaisin. Omaan peliini olen tyytyväinen, mutta tiedän pystyväni parempaan. Ibrahimovic uskoo Unitedin menestysmahdollisuuksiin, kunhan vain pelaajat muistavat nauttia pelaamisesta ja tehdä ankarasti töitä. – Meillä on hyvä sekoitus kokeneita ja nuoria pelaajia, ja joukkueessa on paljon laatua. Meidän pitää vain ”klikata” ja löytää toisemme paremmin. Päivä päivältä opimme tuntemaan toisemme paremmin ja meistä tulee kuin perhe. – Meidän täytyy muistaa nauttia pelaamisesta, sillä pelaaminen on rakkautemme ja intohimomme. Odotamme vain hetkeä, jolloin kaikki natsaa niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Meillä on ollut joissain pelissä vähän epäonneakin, mutta jos jos uskomme itseemme, kaikki menee hyvin. Kova työ tuo kyllä palkintonsa, ja sanon sen 20 vuoden kokemuksella, Ibrahimovic naulaa. Lähde: Manchester Unitedin kotisivut

LUE MYÖS: