Chelsea jälleen kreikkalaispelaajan perässä – AS Roma ei suostu palkkavaatimukseen
Kuva: Getty Images
Vaikka Chelsea tuntuu voittoputkensa perusteella löytäneen jo täydellisesti toimivan pelaajapaletin, on päteville tuuraajille aina tarvetta. Ja koska Antonio Conten nykyisessä taktiikassa keskeinen elementti on kolmen miehen puolustuslinja, on haussa vahvistusta etenkin toppariosastolle.
Conte oli tiettävästi jo kesällä kiinnostunut AS Roman kreikkalaistopparista Kostas Manolasista, mutta tuolloin italialaisseurasta ilmoitettiin, ettei Manolas ole kaupan. Kiinnostus on kuitenkin yhä olemassa ja tilanne London Evening Standardin mukaan sikäli muuttunut, ettei Roma ole vastaamassa myönteisesti kreikkalaisen palkankorotustoiveeseen.
Manolasin sopimus AS Roman kanssa jatkuu vuoteen 2019 saakka, mutta lehden mukaan 25-vuotias puolustaja on yksi joukkueen matalapalkkaisimmista pelaajista. Manolasin sanotaan ansaitsevan 40 000 puntaa (n. 46 000 euroa) viikossa. Hän tavoittelee viikkopalkkaan 10 000 punnan korotusta, mutta AS Roma tarjoaa vain tonnin lisää.
Chelsealle palkkatoive ei olisi ongelma, mutta Roman taivuttelu myyntiin voi olla edelleen työn ja tuskan takana.
Manolas on ollut AS Roman avauskokoonpanossa kauden aikana aina terveenä ollessaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Manchester Cityn Kalvin Phillips on ollut pitkään hiljaa – nyt edessä lainasiirto
- Manchester United esti pelaajansa siirron Turkkiin
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- GdS: Hyökkääjä haluaa jättää Tottenhamin
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin
- Bournemouth teki tarjouksen Real Madridin puolustajasta
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen