Englannin liigajärjestelmään puuhattu merkittävä muutos ei toteudu. Englannin jalkapalloliiga (EFL) tiedotti asiasta verkkosivuillaan.

Tiedotteen mukaan neuvottelut muutoksesta lopetettiin, kun Englannin jalkapalloliitto (FA) ilmoitti, ettei se aio siirtää FA Cupin otteluita keskelle viikkoa. FA:n päätöksen taustalla on tuore kansainvälinen televisiosopimus, jonka myötä FA Cupia on pelattava viikonloppuisin.

Liigajärjestelmään puuhattu muutos olisi tarkoittanut viidettä sarjatasoa nykyisten Valioliigan, Mestaruussarjan, Ykkösliigan ja Kakkosliigan alle. Kaikilla viidellä sarjatasolla olisi pelannut 20 joukkuetta. Sarjajärjestelmän muutos olisi vaatinut sitä, että EFL:n sarjoissa (Mestaruussarja, Ykkösliiga, Kakkosliiga ja tekeillä ollut Kolmosliiga) pelaavat joukkueet olisivat saaneet enemmän viikonloppupelipäiviä.

Syy viikonloppupäivien lisäämiseen perustuu taas tulonmenetyksen kompensointiin. Tällä hetkellä EFL:n alaisissa sarjoissa on kussakin 24 joukkuetta, eli runkosarjapelejä tulee kullekin joukkueelle 46. 20 joukkueen sarjassa runkosarjapelejä tulee vain 38, mikä olisi luonnollisesti tiennyt pienempiä lipputuloja.

Sarjajärjestelmäuudistus olisi siis vaatinut sitä, että FA olisi tarjonnut joitain FA Cupin viikonloppupäiviä EFL:lle ja siirtänyt FA Cupin pelejä keskelle viikkoa. Nyt näin ei käy, ja neuvottelut kariutuivat.