Jonatan Johansson uskoo nuorisoon – ”Heitä pitää puskea jatkuvasti eteenpäin”

Suomen entinen maajoukkuepelaaja Jonatan Johansson loi viime vuosikymmenellä pitkän uran Charltonissa. Hyökkääjänä operoinut pelaaja vietti kuusi vuotta Charltonissa ja pelasi yhteensä 160 ottelua Englannissa.
Nykyisin 41-vuotias Johansson on kokeillut viime aikoina siipiään valmentajana. Motherwellin alle 20-vuotiaiden joukkueen lisäksi suomalainen luotsasi hetken apumiehenä myös miesten maajoukkueessa Huuhkajissa.
– Suomen tilapäisvalmentaja Markku Kanerva soitti minulle ja pyysi tulemaan. Tartuin heti kiinni mahdollisuuteen. Meillä oli kolme karsintapeliä ja se oli mahtavaa. Pelaajat kunnioittavat sinua entisenä pelaajana, mutta kääntävät pian kantansa mikäli et ole valmistaunut hyvin. Nautin tuosta haasteesta ja saimme hyviä tuloksia, Johansson kertoi The Scottish Sun -lehdelle.
Johanssonin mielestä töiden hakemisessa valmentajana on oltava entistä oma-aloitteisempi.
– Olen hakenut muutamia töitä ja oppinut siitä. Pelaajana sinulle vain soitetaan ja pyydetään pelaamaan jonnekin. Nykyään sinun täytyy olla itse aktiivisempi. Olen parantunut siinä.
Nuorille mahdollisuuksia
Johansson uskoo vahvasti omien kasvattien hyödyntämiseen. Suomalainen näkee itsensä parhaiten juniorivalmentajana.
– Uskon todella nuoriin pelaajiin. Jos antaa vain mahdollisuuden, he vastaavat siihen ja antavat parastaan. Heitä pitää kuitenkin jatkuvasti puskea eteenpäin, tai muuten he menettävät keskittymisensä.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Huippuvalmentaja siirtymässä Englantiin? – Napoli-pomo: ”Haluaa mennä sinne”
- Independent: Graham Potter herättänyt lontoolaisseuran kiinnostuksen
- Sky: Everton kiinnostunut 40 miljoonaa euroa maksavasta hyökkääjästä
- João Félix ei jatka Chelseassa
- Marca: Real Madridin jättävä Marco Asensio siirtymässä Valioliigaan
- Virallista! Liverpool nimitti uuden urheilutoimenjohtajan
- Norwich on antanut tähdelleen luvan lähteä – aiemmin perässä olivat Barcelona ja Bayern
- Chelsea tavoittelee Uruguayn maajoukkuepelaajaa – ulosostohintana 60 miljoonaa euroa
- Erik ten Hag kommentoi Harry Maguiren tilannetta – kapteeni ei ole tyytyväinen
- Sky: Englannin maajoukkuetähti ollut Thomas Tucheliin yhteyksissä Bayern-siirtoon liittyen
- Marca: Real Madridin jättävä Marco Asensio siirtymässä Valioliigaan
- Independent: Graham Potter herättänyt lontoolaisseuran kiinnostuksen
- João Félix ei jatka Chelseassa
- Huippuvalmentaja siirtymässä Englantiin? – Napoli-pomo: ”Haluaa mennä sinne”
- Sky: Everton kiinnostunut 40 miljoonaa euroa maksavasta hyökkääjästä
- Norwich on antanut tähdelleen luvan lähteä – aiemmin perässä olivat Barcelona ja Bayern
- Times: Barcelona yrittää 100 miljoonan euron pelaajahankintaa Valioliigasta
- Virallista! Liverpool nimitti uuden urheilutoimenjohtajan
- Erik ten Hag kommentoi Harry Maguiren tilannetta – kapteeni ei ole tyytyväinen
- ”Tuntuu kuin olisin pelannut jalkapallon läpi!” – Valioliigaan nousee poikkeuksellinen pelaaja