Telegraph: Chelsea valmis myymään keskikenttäpelaajansa – suuntana Inter tai Kiina?
Kuva: Getty Images
Chelsea ottaa tällä hetkellä tarjouksia vastaan Oscarista, mikäli The Telegraphin tietoja on uskominen.
Oscarin tilanne on hankala. 25-vuotias hyökkäävä keskikenttäpelaaja on laadukas, mutta hänelle ei yksinkertaisesti ole paikkaa Antonio Conten ryhmityksessä. Tällä kaudella Oscar on saanut vastuuta yhdeksässä ottelussa, mutta yhteensä vain 547 minuutin verran.
Telegraphin mukaan potentiaalisimmat suunnat Oscarille ovat Inter ja Kiina. Kiinalaisseura Jiangsu Suning tarjosi viime tammikuun siirtoikkunan aikaan Oscarista 58 miljoonaa puntaa (noin 67 miljoonaa euroa). Tuolloin Chelsea ei halunnut myydä. Oscarin sijaan Jiangsuun lähti Ramires, jota edustavat samat tahot kuin Oscaria. Jiangsu Suningin omistaja – Suning Commerce Group – puolestaan omistaa tätä nykyä myös Interin.
Telegraphin mukaan Chelsea ei ole valmis päästämään Oscaria ihan ilmaiseksi pois. Lontoolaisseura maksoi brasilialaisesta 25 miljoonaa euroa kesällä 2012. Vähintään saman verran pitäisi myynnistä saada.
Oscar ei ole todennäköisesti ainoa, joka lähiaikoina lähtee Chelseasta. Conte tiettävästi haluaa eroon myös Cesc Fàbregasista, John Obi Mikelistä ja Branislav Ivanovicista. Kaksi viimeistä lähtee viimeistään ensi kesänä, kun sopimukset päättyvät.
Conte haluaa päästä tietyistä pelaajista eroon, sillä tilalle halutaan uusia vahvistuksia. Ostoslistalta löytyvät tiettävästi toppari, keskikenttäpelaaja ja hyökkääjä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna