Täydellisestä mullistuksesta sovittu seurajohdon kanssa: ”Guardiola ilmoitti tarvitsevansa 10 pelaajaa”
Kuva: Getty Images
Pep Guardiola törsäsi kesän siirtomarkkinoilla jo 160 miljoonaa puntaa (nykykurssilla 186 miljoonaa euroa), mutta rahankäyttö tulee saamaan jatkoa tammikuussa. Manchester Evening Newsin mukaan katalaanimanageri suunnittelee Manchester Cityyn ”täydellistä mullistusta”.
Elämänkertakirjoittaja Marti Perarnaun mukaan Guardiola pyrkii tekemään Cityn joukkueesta itsensä näköisen ja siinä onnistuakseen hän tarvitsee kymmenen uutta pelaajaa. Puolet näistä hankittiin jo kesällä, mutta tammikuussa lienee edessä samanlainen ostoryntäys. Perarnau kertoo suunnitelmista kirjassaan ”Pep Guardiola: The Evolution”.
– Hän ymmärtää, että hänet palkattiin parantamaan joukkueen peliä. Samaan aikaan kokoonpano tarvitsee uusien pelaajien aikaansaaman mullistuksen, Guardiolan lähelle päässyt espanjalaistoimittaja kirjoittaa.
– Pep otti työn Cityssä vastaan, koska hän tiesi, ettei hänen tarvitsisi pelätä vanhojen tapojen ja käytäntöjen rikkomista. Cityssä sai aloittaa puhtaalta pöydältä ja hän sai luoda joukkuetta itsenäisesti. Toisin sanoen hän saisi hankkia haluamansa pelaajat ja palkata parhaat mahdolliset valmentajat. Cityn antelias budjetti sallisi myös radikaalien muutosten tekemisen seuran junioriohjelmaan.
Haluton esitys Real Madridia vastaan herätti seurajohdon
Viime kesänä Guardiola hankki isolla rahalla mm. toppari John Stonesin ja tammikuussa joukkueeseen liittyvän Gabriel Jesusin. Samalla Joe Hart ja Yaya Touré saivat väistyä muiden pelaajien tieltä. Muutoksille antoivat siunauksensa Cityn Abu Dhabista kotoisin olevat omistajat, joita joukkueen haluton esitys viime kevään Mestarien liigan välierissä Real Madridin välierissä säikäytti. – Kaikki näkivät Cityn totaalisen joukkuehengen puuttumisen. Se ottelu vakuutti Cityn seurajohdon siitä, että tarvittiin täydellistä suunnanmuutosta. Ja Guardiolalle se sopi kuin nenä päähän. Ei tarvittu muutamaa muutosta sinne tänne, vaan totaalista mullistusta, Perarnau jatkaa. – Pep sopi seurajohdon kanssa kesäkuussa Dubaissa, että seuraan tarvittiin noin kymmenen uutta pelaajaa. Hän jakoi pelaajatarpeen kolmeen kategoriaan: tarvittiin joukkueen puolustuksen selkäranka, uusia hyökkääjiä ja laitapuolustajia. Manchester Evening News pitää prioriteettina kokeneen topparin hankkimista Stonesin rinnalle. Vincent Kompanyn loukkaantumiskierteen jatkuessa huomion keskipisteessä on Juventuksen Leonardo Bonucci, mutta italialaisen myyntihinta olisi luultavimmin puolustajien maailmanennätys. Hyökkäyspäähänkin Guardiola halajaa todella kovia nimiä. Lehti nostaa esille Borussia Dortmundin Pierre-Emerick Aubameyangin, Atlético Madridin Antoine Griezmannin ja Arsenalin Alexis Sánchezin.LUE MYÖS:
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Hurja tilasto: Erling Haaland ylsi temppuun, johon vain Harry Kane on aiemmin kyennyt
- Sunderlandin voimahyökkääjän hattutemppu laiha lohtu – Man City siirtyi sarjakärkeen
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Bruno Guimaraes turhautui Arsenalin esitykseen – latasi suorat sanat