Southampton-luotsilta muistutus faneille: ”Nauttikaa Virgil Van Dijkistä niin kauan kuin voitte”
Southampton pakotti lauantaina Liverpoolin maalittomaan tasapeliin ja yksi Pyhimysten hahmoista oli jälleen kerran hollantilaispuolustaja Virgil van Dijk. 25-vuotias toppari on pelannut Southamptonin kaikki Valioliiga- ja Eurooppa-Liiga-ottelut alusta loppuun ja on suoriutunut illasta toiseen niin hienosti, että miehestä kohistaan siirtomarkkinoilla yhä enemmän.
Southamptonin manageri Claude Puel kehottaakin joukkueen kannattajia nauttimaan van Dijkin peleistä niin pitkään kuin suinkin mahdollista. Jossain vaiheessa kun lienee edessä siirto isompiin ympyröihin. Siirtoa jo tammikuussa pidetään täysin realistisena, mutta sen suoremmin Puel ei ota huhuihin kantaa.
– Aikanaan nähdään, mitä tapahtuu. Nyt hän pelaa kuitenkin meillä. Nautin suuresti, että meillä on tällainen pelaaja kokoonpanossamme ja toivottavasti on jatkossakin. Seura suhtautuu liigaan kunnianhimoisesti, joten toivottavasti hän pelaa meillä kauan, Puel toteaa The Daily Echossa.
Puel muistuttaa, että van Dijkin suurenmoinen esitys Liverpoolia vastaan ei ollut suinkaan ainutkertaista, vaan miehen taso on korkealla jatkuvasti.
– Hän pelaa jokaisen pelin hyvin. Ei se yllätys ole. Kauden alusta lähtien van Dijk on ollut erinomainen. Hän keskittyy hyvin ja puolustaa mahtavasti yksi vastaan yksi -tilanteissa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta