Kommentti: Henrikh Mkhitarjan on liian hyvä ollakseen koirankopissa
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin kesähankinta Henrikh Mkhitarjan vapautettiin torstai-iltana koirankopistaan Eurooppa-liigan ottelussa. United oli lopulta Feyenoordia vastaan täysin ylivoimainen ottelun päättyessä 4-0-lukemiin.
Mkhitarjan ei päässyt ottelussa tehomerkinnöille, mutta oli läpi ottelun erinomaisella pelituulella. Vastassa oli toki ”ainoastaan” Feyenoord, Hollannin Eredivisietä johtava joukkue. Peliesityksen hienoutta korostaa se fakta, että armenialainen on pelannut edellisen kerran Unitedin avauskokoonpanossa lähes kaksi ja puoli kuukautta sitten. Pelituntuman ei siis pitäisi olla ihan sieltä parhaimmasta päästä.
Loukkaantuneena, ei vielä valmis, riittämätön
42 miljoonan euron hankinta on ollut sivussa Unitedin kokoonpanosta milloin mistäkin syystä. Välillä loukkaantuneena, ei vielä valmis tai riittämätön manageri José Mourinhon mielestä. Torstai-iltana hän oli Unitedin ehdotonta parhaimmistoa. Ja se José-sedän on muistettava seuraavia otteluita ajatellen. Mkhitarjanin pelaamisesta oli havaittavissa, että hän halusi näyttää Mourinholle. 27-vuotias armenialainen ei ottanut niin sanotusti varman päälle, vaan näytti mihin hän puolikuntoisenakin pystyy. Puolikuntoisuudella tarkoitan jo aiemmin mainittua pelituntumaa, joka ei voi olla lähelläkään maksimaalista tasoa. Se hiotaan valmiuteen harjoituksissa, mutta haetaan otteluista. Unitedin pelaamista on varjostanut edelleen ex-manageri Louis van Gaalin toteuttama ylivarovainen pelitapa, jossa vältetään turhia riskinottoja. Mkhitarjan ei läpikäynyt tätä koulua, ja se näkyi hänen pelaamisessaan. Hän oli rohkea, hän uskalsi ottaa riskejä. Mkhitarjan laukoi ottelussa kuusi kertaa Unitedin 24:stä laukauksesta – enemmän kuin kukaan muu yksittäinen pelaaja kentällä. Ottelun nähneet ihmiset muistavat varmasti myös yhden kosketuksen seinäpelin Wayne Rooneyn kanssa. Ainoastaan United-kapteenin hieman pitkäksi karannut syöttö esti Mkhitarjania pääsemästä maalintekoon. Ja niin, olihan Mkhitarjan myös kertaalleen pääsemässä juoksunsa päätteeksi karkumatkalle Feyenoord-puolustukselta. Armenialainen revittiin nurin, mutta hieman kovemmat otteet sallinut erotuomari ei nähnyt tilannetta edes rikkeen arvoisena. Toisena iltana, toisenlaisella linjalla se olisi ollut jopa ulosajon arvoinen repiminen.
Mkhitarjan karkaamassa Feyenoord-puolustukselta. (Kuva: Getty Images)
Liian hyvä ollakseen koirankopissa
– Hänen on oltava parempi kuin (Juan) Mata, (Jesse) Lingard, (Anthony) Martial. Hänen on pelattava heitä paremmin. Se on niin yksinkertaista. Näin Mourinho muotoili Mkhitarjanista marraskuun ensimmäisinä päivinä. Toistaiseksi, tästä kolmikosta vain Mata voidaan laskea onnistujien joukkoon kuluvalla kaudella. Mkhitarjan ei ole saanut edes reilua mahdollisuutta ollakseen parempi. Mourinhon vaatimus oli tilanne huomioiden suorastaan raukkamainen. Mkhitarjanille ei voi tietenkään vaatia suoraa avauskokoonpanon paikkaa yhden hyvän ottelun perusteella. Entisen Dortmund-pelaajan on tästä huolimatta saatava torstai-illan esityksellään enemmän näyttöpaikkoja. On muistettava, että Mkhitarjan teki Bundesligassa viime kaudella 11 maalia ja syötti päälle 15 osumaa. Se on osoitus siitä, mihin hän kykenee täydessä pelituntumassa. Herra Mourinhon on kannettava vastuu siitä, että armenialainen ajetaan sisään joukkueeseen, täyteen pelituntumaan. Henrikh Mkhitarjan on liian hyvä ollakseen koirankopissa.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä