Veikkausliigassa Helsingin IFK:ta edustava Matias Hänninen on kannattanut Sunderlandia pienestä pojasta pitäen. Hänninen muistelee Sunderlandin verkkosivujen haastattelussa, kuinka Black Catsin kannattaminen hänen osaltaan alkoi.

– Aloin seurata Sunderlandia joukkuekaverini Subway Jonesin kanssa, kun seura mainittiin paikallisen FC Kontun yhteydessä. Olen seurannut siitä lähtien seuraa, ja vuonna 1999 sain ensimmäisen pelipaidan, Hänninen kertoi.

– Otteluita ei näkynyt suomalaisessa televisiossa, ja minulla ei ollut tietokonetta, joten seurasin otteluita teksti-tv:stä. Lauantai oli lempipäiväni, koska se oli pelipäivä, ja löin aina pienen vedon isäni kanssa Sunderlandin voiton puolesta.

– Muistan aina nähneeni Kevin Phillipsin nimen. Hän oli sankarini.

Hänninen kertoo haastattelussa HIFK:n upeasta noususta Suomen korkeimmalle sarjatasolle. Jalkapallon pelaaminen kavereiden kanssa vaihtui pelaamiseen liigatasolla.

– Ensin vain nautin pelaamisesta kavereiden kanssa alemmilla sarjatasoilla, ja yhtäkkiä pelasimme Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, Hänninen kertasi.

– Pelasin sillä kaudella ilmaiseksi seuran ollessa todella köyhä. Kaikkien yllätykseksi nousimme Veikkausliigaan. Se oli sensaatiomaista, olemme yhä korkeimmalla sarjatasolla.