Chelsea-hylkiö pyörsi taas puheensa – ”Voisin sanoa kaikenlaista mutta olen hiljaa”

Chelseassa on muutama pelaaja, joille manageri Antonio Conte ei ole löytänyt minkäänlaista käyttöä. Yksi heistä on John Obi Mikel.
29-vuotias Mikel ei ole pelannut koko kauden aikana minuuttiakaan. Vastuuta ei ole näillä näkymin tulossa jatkossakaan. Mikelin sopimus päättyy ensi kesänä, joten hän on vapaa neuvottelemaan muiden seurojen kanssa vuodenvaihteessa.
Mikel kertoi tilanteestaan BBC World Service Sportin haastattelussa. Mielenkiintoista oli se, että nigerialainen puhui olympiaedustuksestaan siihen malliin, ettei Conte olisi sitä arvostanut. Näin nigerialaismedia uutisoi jo jokin aika sitten. Välissä Mikel ehti pyörtää puheet sanoen, että nigerialaismedia oli kääntänyt silloisen haastattelun väärin. Nyt Mikel tavallaan pyörsi puheensa uudestaan.
– En ole koskaan ollut kaveri, joka keksii tekosyitä. En koskaan pakene vastuuta, Mikel sanoi BBC:lle.
– Kyllä. Ihmiset sanovat ”hän meni olympialaisiin” ja ”hän ei ehtinyt vetää harjoituskautta joukkueen kanssa”. He sanovat myös, että ”uusi manageri tuli ja hän oli todennäköisesti pettynyt, kun hän meni olympialaisiin”, ja ”hän ei välitä joukkueesta”.
– En halua keksiä tekosyitä. Loppujen lopuksi minun on vain harjoiteltava kovaa ja yritettävä kääntää managerin pää. Jos niin ei tapahdu, sitten niin ei tapahdu.
– Aion jatkaa parhaani antamista, kun saan kutsun. Katsotaan, mitä tapahtuu tammikuussa.
Kaikki ei ole Chelseassa hyvin?
Chelseassa Mikel on voittanut Valioliigan kahdesti, FA Cupin neljä kertaa, Mestarien liigan ja muutaman pienemmän pytyn. Erityisen suurella lämmöllä keskikenttäpelaaja muistelee Mestarien liigan finaalia 2012.
– Olen ollut mukana tämän seuran parhaissa vuosissa. Chelsea ei ollut koskaan aiemmin voittanut Mestarien liigaa. Minä olin siellä, ja minut valittiin finaalin parhaaksi pelaajaksi.
– Olen kirjoittanut nimeni seuran historiaan, ja minulla on kasapäin palkintoja. Olen pelannut lähes 400 ottelua, enkä kadu mitään. Olen saavuttanut kaiken.
– Haluan vieläkin voittaa lisää ja auttaa joukkuetta. Pelaajia lähtee eteenpäin, mutta olen rennolla mielelle tammikuun suhteen. Juttelen seuran kanssa siitä, mikä on paras vaihtoehto.
Loppuun Mikel vihjasi, että kaikki seuran sisällä ei ole hyvin. Hän ei kuitenkaan halunnut sen enempää avata lausuntoaan.
– Voisin sanoa monia asioita, jotka veisivät minut ongelmiin. Olen mieluummin hiljaa.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Nottingham hyytymässä ulos Mestarien liigasta – taas tuli pistemenetys
- Arsenalille huonoja uutisia: PSG-tähti kuntoutumassa välierään
- Seurajoukkueiden MM-kisat aiheuttavat ongelmia Englannin maajoukkueelle
- Arsene Wenger kritisoi Man Unitedin ja Spursin mahdollista Mestarien liiga -reittiä
- Valioliiga-manageri raivosi tuomiosta: ”En ymmärrä”
- Näkökulma: Liverpoolin oma poika teki ison uhrauksen henkilökohtaisen unelman puolesta
- Trent Alexander-Arnold päättää 20-vuotisen liiton Liverpoolin kanssa: ”Nyt on oikea aika”
- Kuivan kauden katkaissut Cole Palmer näpäytti somekritiikoita: ”Täynnä idiootteja”
- Huhut vievät Real Madridiin – Mikel Arteta otti kantaa William Saliban tulevaisuuteen
- Mestariksi kruunattu Liverpool taipui Chelsealle
- Arsene Wenger kritisoi Man Unitedin ja Spursin mahdollista Mestarien liiga -reittiä
- Nottingham hyytymässä ulos Mestarien liigasta – taas tuli pistemenetys
- Arsenalille huonoja uutisia: PSG-tähti kuntoutumassa välierään
- Valioliiga-manageri raivosi tuomiosta: ”En ymmärrä”
- Näkökulma: Liverpoolin oma poika teki ison uhrauksen henkilökohtaisen unelman puolesta
- Seurajoukkueiden MM-kisat aiheuttavat ongelmia Englannin maajoukkueelle
- Roberto Firmino valittiin Aasian Mestarien liigan parhaaksi pelaajaksi – mestarijoukkue täynnä entisiä Valioliiga-tähtiä