Väite: Chelsea maksoi hyväksikäytetyn pelaajan hiljaiseksi – seura tutkii tapauksen

Englannin hyväksikäyttövyyhdissä on paljastunut jälleen uusi haara.
Chelsean väitetään maksaneen entiselle pelaajalleen, joka omien sanojensa mukaan joutui hyväksikäytön uhriksi 1970-luvulla. Väitetty hyväksikäyttäjä toimi seuran pääkykyjenetsijänä. Salainen maksu taas tapahtui The Timesin mukaan viimeisen kolmen vuoden aikana.
Chelsea julkaisi verkkosivuillaan tiedotteen, jonka mukaan se tutkii vuosikymmenten takaisen tapauksen. Chelsea on nimittänyt tehtävään ulkopuolisen asianajotoimiston. Epäilty henkilö on jo kuollut, mikä vaikeuttaa tutkintaa.
Tiedotteessa Chelsea ei kommentoinut sanallakaan väitettä, jonka mukaan se olisi maksanut hyväksikäytön uhrin hiljaiseksi.
Times haastatteli erästä henkilöä, joka pelasi Chelsean junioreissa 70-luvulla. Hänen mukaansa epäiltyä pidettiin yleisesti ottaen henkilönä, ”jota tuli välttää”.
– Kaikki sanoivat, ettei epäillyn autoon pitänyt yksin mennä, Timesin haastattelema henkilö sanoi.
Englannin jalkapalloliiton puheenjohtaja Greg Clarke sanoi myöhään eilen illalla, että on kuvottavaa, mikäli tietyt tahot ovat osallistuneet lasten hyväksikäyttötapausten peittelyyn.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia