Hyljeksitty Bastian Schweinsteiger saattaakin jatkaa Manchester Unitedissa
Kuva: Getty Images
Kokoonpanoon palannut keskikenttäpelaaja Bastian Schweinsteiger saattaakin jatkaa Manchester Unitedissa, sanoo manageri José Mourinho.
BBC:n mukaan portugalilaiselta kysyttiin perjantain pressitilaisuudessa saksalaisen tilanteesta. Schweinsteiger pääsi vaihdosta kentälle Liigacupin keskiviikkoillan voitto-ottelussa West Hamia vastaan, ja se oli miehen ensimmäinen seurajoukkuepeli tällä kaudella.
– Tietysti hän voi (jatkaa), Mourinho totesi.
Ilman vastuuta aiemmin jäänyt Schweinsteiger, 32, on keskustellut mahdollisesta siirrosta MLS-seura Chicago Firen kanssa. Yhteyttä on pidetty myös muihin pohjoisamerikkalaisiin seuroihin.
– Jos sinulla on sopimus, olet vahvassa tilanteessa ja voit päättää omasta tulevaisuudestasi. Tammikuussa hän on vahva osapuoli – ja paremmilla fiiliksillä kuin aiemmin, kommentoi Mourinho.
Schweinsteiger joutui syksyllä harjoittelemaan yksin, kun hänellä ei ollut asiaa joukkueharjoituksiin.
– Kaikki olivat tyytyväisiä, koska hän taisteli sitä vastaan, kun hän ei harjoitellut. Ja onnistui tekemään sen ilman loukkaantumista. Hän oli tehnyt töitä kuukausien ajan, ja ajattelin, että se saattoi olla hänelle hyvä tilaisuus pelata ja auttaa meitä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Manchester Cityn Kalvin Phillips on ollut pitkään hiljaa – nyt edessä lainasiirto
- Manchester United esti pelaajansa siirron Turkkiin
- ESPN: Fulham oli valmis maksamaan lähes 40 miljoonaa euroa hyökkääjästä – siirto kariutui loppuhetkillä
- GdS: Hyökkääjä haluaa jättää Tottenhamin
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Bournemouth teki tarjouksen Real Madridin puolustajasta
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan