Manchester United nappasi tavoitellun hollantilaislupauksen

Manchester United on voittanut kilpajuoksun monien suurseurojen havittelemasta hollantilaislupauksesta Millen Baarsista. Baars toimi aiemmin Ajaxin alle 17-vuotiaiden joukkueen kapteenina, mutta on ollut syksyn ajan pelaamatta ajauduttuaan tiettävästi riitoihin seuran akatemiavalmentajien kanssa.
16-vuotiaan Baarsin huhuttiin päässeen jo lokakuussa sopuun Unitedin kanssa, mutta nyt pelaajan isä on vahvistanut siirron.
– Ajax on hyvä seura, jossa on paljon hyviä junioreita, mutta valitettavasti heillä ei mene niin hyvin. Millen oli valmis toisenlaiseen haasteeseen, Stefan Baars kommentoi Noordhollands Dagbladille.
– Millen pelasi yhdeksän vuotta Amsterdamissa ja hän on aina haaveillut pelaamisesta Englannissa ja Manchester Unitedissa.
Laitahyökkääjä pelaava Baars kutsuttiin näytille myös Chelseaan ja Arsenaliin, mutta hän peruutti Arsenal-vierailun tultuaan vakuuttuneeksi siirrosta Old Traffordille.
– Kiinnostusta oli Italiasta, Portugalista ja Englannista, mutta käytyään Chelsean ja Unitedin vieraana hän tiesi haluavansa pelata Manchesterissa. Hän ei edes käynyt Arsenalissa, koska valinta oli tehty, Stefan Baars jatkaa.
Hollantilaisjunioreita on virrannut viime vuosina yhä enenevässä määrin valioliigaseurojen akatemioihin, ja Unitedkin on hankkinut Timothy Fosu-Mensahin ja Tahith Chongin.
Lähteet: Goal.com ja Manchester Evening News
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Newcastle upeaan voittoon PSG:stä Mestarien liigassa
- Tässä on koko Englannin tehottomin joukkue – rikkoi juuri kyseenalaisen ennätyksen
- Toimittaja: Loistavan alkukauden pelannut Brighton-tähti tekee jatkosopimuksen
- Valtavia minuutteja pelannut Bukayo Saka loukkaantui – Thierry Henry: ”Tämä ei ole kritiikkiä Artetaa kohtaan, mutta…”
- Andy Carroll toivoi epäonnistuvansa Liverpoolin lääkärintarkastuksessa: ”Yhtäkkiä löysin itseni helikopterista”
- Guardian: Erik ten Hag ei ole potku-uhan alla
- Chelsea-kapteeni Reece James sai pelikiellon ja yli 100 000 euron sakot
- Jürgen Klopp otti kantaa VAR-kohuun – toivoo uusintaottelua
- Newcastle-tähti yrittää pysäyttää illalla poikansa idolin: ”Hänellä on pakkomielle Mbappésta”
- Frank Lampard on kiinnostunut huippupestistä Skotlannissa
- Riittääkö termi ”nolo” kuvaamaan tätä? Valioliiga julkisti Liverpoolin maalin hylkäämiseen johtaneen VAR-keskustelun
- Manchester United buuattiin kentältä – näin kommentoi Erik ten Hag
- Manchester Unitedin legendoilta täyslaidallinen joukkueen puolustamiselle – ”Se on noloa”
- Arsenalin nuori tähti loukkaantui taas – Mikel Arteta ei kadu peluuttamista
- Jürgen Klopp otti kantaa VAR-kohuun – toivoo uusintaottelua
- Liverpoolin valitus hylättiin – pelikielto pysyy voimassa
- Chelsea-kapteeni Reece James sai pelikiellon ja yli 100 000 euron sakot
- Newcastle-tähti yrittää pysäyttää illalla poikansa idolin: ”Hänellä on pakkomielle Mbappésta”
- Arsenal ja Man United pettyivät Mestarien liigassa
- Pep Guardiola vertasi nykyjalkapallon tilannetta pikaruokaan: ”Luuletteko että meillä on aikaa prosesseihin?”