Middlesbrough repi eroa putoamisviivaan – Valdés venyi parhaimpaansa lisäajalla
Kuva: Getty Images
Middlesbrough otti maanantain häntäpään kamppailussa niukan, mutta ansaitun 1-0 -voiton vieraistaan Hull Citystä. Vieraiden loppukiri oli lähellä onnistua, mutta piste jäi Hullille kuitenkin haaveeksi. Voitto oli putoamispeikkoa niskastaan hätistelleelle Borolle kauden kolmas.
Ottelun ensimmäinen puoliaika oli selkeää kotijoukkueen hallintaa. Alvaro Negredo sai hyvän tekopaikan jo ensiminuuteilla, mutta kiskaisi pallon maalin yli. Vyörytys oli kuitenkin jatkuvaa ja kertaalleen Middlesbrough sai pallon maaliinkin. Tuomaristo kuitenkin hylkäsi maalin Viktor Fischerin oltua sekä niukasti paitsiossa että pelattua palloa kädellään.
Tilastoihin avausjaksolta jäi Middlesbrough’n pallonhallintaylivoima 67-33. Maalintekoyrityksetkin se vei 8-2. Kolme minuuttia ennen taukovihellystä Hull oli saada jakson ainoan paikkansa, mutta Middlesbrough-toppari Ben Gibson hoiti tilanteen täydellisesti ajoitetulla taklauksellaan.
Toisella puoliajalla Middlesbrough jatkoi kuskin paikalla ja 61. peliminuutilla seurasikin ansaittu palkinto. Koko ottelun ajan näkyvästi esillä ollut Gastón Ramírez puski kulmapotkun tolpan kautta maaliin ja tuuletti peukku suussaan pienen poikansa kunniaksi.
Hull sai ottelun parhaat paikkansa vasta 90 minuutin täytyttyä. Ensin Boro-vahti Victor Valdés venyi paraatipelastukseen Adama Diomandén tavoiteltua ylänurkkaan. Seuranneessa kulmapotkussa Diomandé oli päästä tökkäämään pallon maaliin, mutta norjalainen myöhästyi pallosta täpärästi.
Hull jäi jo kuudennen kerran tällä kaudella nollille, ja on tehnyt 14 ottelussa vain 11 maalia. Maalimäärä on Valioliigan pieninn. Samaan määrään on pystynyt yksin Valioliigan maalipörssiä johtava Chelsea-kärki Diego Costa.
Middlesbrough nousi voittonsa myötä sarjan sijalle 13. Hull jatkaa tappio niskassaan Valioliigan toiseksi viimeisenä, takanaan vain Swansea. Seuraavana lauantaina Hull isännöi Crystal Palacea. Middlesbrough’ta puolestaan odottaa sunnuntaina vierailu Southamptoniin.
LUE MYÖS:
- Sarjanousijat kurittivat isoja: Chelsea hävisi, Liverpool tasapeliin
- Aston Villa nousi Valioliigassa jo kolmanneksi – Arsenal väänsi voiton Brentfordista
- Chelseaan siirtyvä peluri ongelmissa – oma seura lätkäisi pelikiellon
- Italialaislehti: Tottenhamin ykköstorjuja lähtökuopissa
- Sunderland on Valioliigan paras sarjanousija 20 vuoteen
- Arne Slot kertoi, miten Mohamed Salah reagoi penkitykseen
- Newcastlen maalivahti loukkaantui – poissaoloaika selvillä
- Jamie Carragher: Fulham-luotsi ansaitsee suuremman pestin
- Toimittaja: Maalivahti haluaa jättää Manchester Cityn
- Toppari iski saksipotkumaalin – Newcastle ja Tottenham tasapeliin
- Erling Haaland teki huimaa historiaa – Man City oli menettää neljän maalin johdon
- Toimittaja: Maalivahti haluaa jättää Manchester Cityn
- Toppari iski saksipotkumaalin – Newcastle ja Tottenham tasapeliin
- Entinen Englannin maajoukkuepelaaja pidätetty raiskauksen yrityksestä
- Jamie Carragher: Fulham-luotsi ansaitsee suuremman pestin
- Newcastlen maalivahti loukkaantui – poissaoloaika selvillä
- Liverpoolia vastaan raivonnut brassipeluri pyysi anteeksi
- Arne Slot kertoi, milloin Mohamed Salah lähtee Afrikan mestaruusturnaukseen
- Arne Slot kertoi, miten Mohamed Salah reagoi penkitykseen
- Onko tässä Newcastlen uusi ykköstorjuja? Managerilta vuolaat ylisanat