Entisen hyökkääjän näkemys Manchester Unitedin ongelmakohdasta – ”Hyvin epätavallista Man Unitedille”
Kuva: Getty Images
Manchester United ei ole se sama United, jonka moni oppi tuntemaan Sir Alex Fergusonin aikakaudella.
Moni muistaa Fergie time -käsitteen ja sen, että United usein onnistui maalinteossa ottelun loppuhetkillä. Se on tällä hetkellä melko kaukainen muisto.
Kun Valioliigan tämän kauden sarjataulukko jaetaan puoliaikoihin, nähdään mielenkiintoinen tilasto. Ensimmäisen puoliajan tilanteiden myötä United olisi kerännyt sarjassa kuudenneksi eniten pisteitä. Vastaavasti toisen puoliajan pelaaminen on ollut Unitedilta heikkoa. Jos laskettaisiin vain toiset puoliajat, United olisi Valioliigassa sijalla 15.
Viimeisen vartin, eli minuuttien 76 ja 90 välillä United on tällä valioliigakaudella tehnyt yhden maalin. Samalla aikajänteellä se on päästänyt peräti viisi osumaa.
Ilmiön on huomannut myös seuran entinen hyökkääjä Dwight Yorke.
– He eivät saa hommaa pakettiin tällä hetkellä, Yorke sanoi talkSPORT:in haastattelussa.
– He pelaavat jokseenkin hyvin ja ovat saaneet hyviä tuloksia Liigacupissa. He vain eivät onnistu tappamaan otteluita. Se on ollut ongelma tällä kaudella.
– On hyvin epätavallista, että Man United päästää viime hetken maaleja. Historian saatossa olemme onnistuneet tappamaan ottelut.
– Se on maksanut meille (pisteitä) tällä kaudella, ja se on asia, jota meidän on parannettava.
14 pelatun kierroksen jälkeen United on sarjassa kuudentena. Ero kärkeen on jo 13 pistettä. Putoamisviivan alle on lyhyempi matka – kymmenen pinnaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta

- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton