Eurooppa-liigan pudotuspelijoukkueet selvillä – Näillä koreilla maanantain arvontaan
Kuva: Getty Images
Eurooppa-liigan lohkovaihe saatiin päätökseen torstaina, ja 32 keväällä pelejään Eurooppa-liigassa jatkavaa joukkuetta ovat selvillä. Ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle pääsevät 12 lohkon kaksi parasta sekä Mestarien liigan kahdeksan lohkokolmosta.
Kahdesta lohkovaiheessa mukana olleesta valioliigaseurasta vain Manchester United selvitti tiensä jatkopeleihin. Southamptonin kohtalona oli tyytyä lohkon kolmostilaan. Unitedille pudotuspeleissä tekee seuraa Mestarien liigan lohkossaan kolmanneksi jäänyt Tottenham.
Ensimmäisen pudotuspelikierroksen arvonta suoritetaan ensi maanantaina klo 14. Ottelut pelataan 16.2. ja 23.2.
Arvonnan ykköskoriin sijoitetaan 12 lohkovoittajaa sekä neljä parhaan saldon Mestarien liigassa kerännyttä joukkuetta. Kakkoskoriin päätyvät lohkokakkoset sekä neljä muuta Mestarien liigasta Eurooppa-liigaan siirtyvää seuraa.
Samassa lohkossa pelanneita joukkueita ei tällä kierroksella vastakkain arvota, eikä liioin kahta saman maan joukkuetta. Puolivälierävaiheesta eteenpäin ei mitään rajoituksia enää ole eikä arvonnassa enää käytetä arvontakoreja.
Arvontakorit näyttävät seuraavanlaisilta (molempien korien neljä viimeistä Mestarien liigasta):
Lohkovoittajien kori: Fenerbahce (TUR), APOEL (CYP), Saint-Étienne (FRA), Zenit (RUS), AS Roma (ITA), Athletic Bilbao (ESP)/Genk (BEL)*, Ajax (NED), Shakhtar Donetsk (UKR), Schalke (GER), Fiorentina (ITA), Sparta Praha (CZE), Osmanlispor (TUR), FC Kööpenhamina (DEN), Lyon (FRA), Tottenham (ENG) ja Besiktas (TUR)
Lohkokakkosten kori: Manchester United (ENG), Olympiacos (GRE), Anderlecht (BEL), AZ Alkmaar (NED), Astra Giurgiu (ROM), Athletic Bilbao (ESP)/Genk (BEL)*, Celta Vigo (ESP), Gent (BEL), FC Krasnodar (RUS), PAOK Thessaloniki (GRE), Hapoel Beer-Sheva (ISR), Villarreal (ESP), Rostov (RUS), Borussia Mönchengladbach (GER), Legia Varsova (POL) ja Ludogorets Razgrad (BUL)
*= Sassuolon ja Genkin välinen ottelu jouduttiin siirtämään sumun takia perjantaille, joten F-lohkon ykkösen ja kakkosen välinen järjestys jäi yhä auki. Mikäli Genk häviää Italiassa, voittaa Bilbao lohkon. Tasapelillä tai vierasvoitolla lohkovoitto menee Genkille.
Eniten joukkueita pudotuspelivaiheessa on Belgiasta, Turkista, Venäjältä ja Espanjasta, kolme kustakin. Suomalaispelaajista Eurooppa-liigan pudotuspelivaiheessa nähdään Legia Varsovan Kasper Hämäläinen ja Genkin Jere Uronen.
Eurooppa-liigan finaali pelataan Tukholmassa Friends Arenalla 24. toukokuuta 2017. Loppuottelun voittajalle on tarjolla paikka seuraavan kauden Mestarien liigaan. Tällä kaudella kilpailuun saadaan pitkästä aikaa uusi mestari, sillä kolme kertaa peräkkäin Eurooppa-liigan voittoa juhlinut Sevilla selvitti tiensä Mestarien liigan neljännesvälieriin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista