Leicesterin ensimmäinen talvihankinta alkaa olla paketissa
Kuva: Getty Images
Valioliigan mestaruutta puolustava Leicester on lähellä ampua lähtölaukauksen tammikuun siirtohulinoille. The Telegraphin mukaan 19-vuotiaan Wilfred Ndidin siirtyminen Kettuihin on viimeistä silausta vaille valmis ja vaatii enää työlupa-asioiden hoitamista kuntoon.
Leicesterin sanotaan olevan valmis maksamaan Ndidistä 14 miljoonan punnan (vajaat 17 miljoonaa euroa) siirtokorvauksen tämän nykyiselle seuralle Genkille. Puolustavan keskikenttäpelaajan tontilla operoivan Ndidin toivotaan olevan kyvykäs korvaaja kesällä Leicesterin taakseen jättäneelle N’Golo Kantélle.
Jere Urosen seurakaveri läpäisi lääkärintarkastuksensa maanantaina ja kunhan paperiasiat ovat kunnossa, on Leicesterin ensimmäinen talvisiirto valmis. Ndidin kerrotaan saavan viisivuotisen sopimuksen. Sopimus on määrä julkistaa pian siirtoikkunan virallisen aukeamisen jälkeen tammikuussa. Nigerialaisen lisäksi Leicester etsii siirtomarkkinoilta myös laitalinkkiä ja keskuspuolustajaa.
Ndidi siirtyi Genkiin vuonna 2015. 80 belgialaisseurassa pelaamassaan ottelussa hän on tehnyt seitsemän maalia ja alustanut kolme.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta

- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton