Mestaruussarjassa yllätyspotkut – Gianfranco Zola saamassa taas töitä

Mestaruussarjassa nähtiin keskiviikkona yllättävä valmentajanvaihdos, kun Birmingham erotti managerinsa Gary Rowettin taustajoukkoineen. Birminghamin menestys ei ole ollut mitenkään erityisen kehnoa, joten sikäli 42-vuotiaan Rowettin potkut olivat odottamattomat.
Joukkue voitti tiistai-iltana Ipswichin maalein 2-1, ja oli ylipäätään hävinnyt vain kaksi viimeisestä seitsemästä ottelustaan. Nousukarsintapaikoista seitsemäntenä olevan Birminghamin erottaa ainoastaan maaliero.
Päätöstä vaihtaa valmentajaa kuvailtiin ”strategiseksi pitkän tähtäimen ratkaisuksi, joka tehtiin seuran etuja ajatellen”.
– Päätös ei ollut helppo. Gary saapui ja toi joukkueeseen vakautta vaikeuksien keskellä. Hänen aikakaudellaan joukkueen peli kentällä kehittyi. Hän käyttäytyi ammattimaisesti aina ja olemme ratkaisusta aidosti surullisia. Omistaja Trillion Trophy Asia Limited on kuitenkin päättänyt johtaa seuraa kohti valoisaa tulevaisuutta, seuran tiedotteessa todetaan.
– Seuraaja etsitään välittömästi, jotta uusi manageri saa aikaa arvioida, miltä osin kokoonpano tarvitsee vahvistamista. Johtokunta tiedostaa asian kiireellisyyden, koska siirtoikkuna aukeaa tammikuun alussa. Tarvittavat varat ovat saatavilla.
The Guardian pitää selvänä, että Rowettin seuraajaksi nimitetään 50-vuotias italialainen Gianfranco Zola. Zola on valmentanut aiemmin West Hamia ja Watfordia ja hän oli yksi kärkiehdokkaista Hullin managerin pestiin viime kesänä. Pelaajavuosinaan Chelseassa hurmanneen Zolan agentti matkustaa pian Lontooseen neuvottelemaan sopimuksen yksityiskohdista.
Rowett otti Birminghamissa valmennusvastuun lokakuussa 2014 ja nosti joukkueen putoamispaikoilta kymmenenneksi. Myös ensimmäinen täysi kausi toi saman sijan 10. Päätös vaihtaa valmentajaa on herättänyt kiukkua sosiaalisessa mediassa Birmingham-kannattajien keskuudessa.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Auto-onnettomuudessa jalkansa murtanut Michail Antonio palasi pelikentille
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”