Sarjajumbo Sunderland menossa myyntiin: ”Tammikuun budjettimme on erittäin rajallinen”

Valioliigan peränpitäjän Sunderlandin tilanne ei näytä juuri nyt järin valoisalta. Jo viime kaudella ”Mustat kissat” olivat putoamiskurimuksessa, mutta tammikuun siirtoikkunassa hankitut Lamine Kone, Wahbi Khazri ja Jan Kirchhoff auttoivat joukkuetta säilymään pääsarjassa.
Manageri David Moyes halajaisi varmasti päteviä täsmävahvistuksia nytkin, mutta Sunderlandin toiminnanjohtaja Martin Bain varoittaa, että seuran tammikuun budjetti on ”hyvin rajallinen.” Seurassa pyritään välttelemään lyhytjänteisiä ratkaisuja ja kaiken lisäksi omistaja Ellis Short on valmis kuuntelemaan Sunderlandista ostotarjouksia.
– Olemme tulleet pisteeseen, ettei meillä ole varaa tehdä lyhytjänteisiä ratkaisuja paikataksemme aukkoja padossa, Bain toteaa Goal.comin sivuilla.
– En silti sano, että Ellis Short vetäytyy kauas horisonttiin ja sulkee kukkaronnyörit kokonaan, koska siitä ei ole kyse. Voin kuitenkin todeta, että budjettimme tammikuun siirtoikkunaan on erittäin rajallinen.
– Emme voi törsätä päästäksemme pinteestä. Jotkut tietysti sanovat, että toimihan se viime vuonnakin. Myönnän sen, mutta takavuosien kaltainen ostovimma voi johtaa seuran tällaiseen tilaan. Se on selkeä viestini.
Sunderland on ollut vuodesta 2009 lähtien liikemies Ellis Shortin omistuksessa, mutta nyt yhdysvaltalais-irlantilaisen Shortin kärsivällisyys alkaa loppua.
– Jos talonostaja kävelee pihaan, emme käännytä häntä pois. Se on tilanteemme – olemme valmiita kuuntelemaan tarjouksia. Seura on kuitenkin lähellä Ellisin sydäntä eikä hän torju mitään, mistä olisi hyötyä Sunderlandille. Luotan siihen, että hän jatkaa seuran rahoittamista, Bain vakuuttelee.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Micah Richards: Alexander Isak käyttäytyy epäkunnioittavasti Newcastlea kohtaan
- AS: Real Madrid kiinnostunut Crystal Palacen tähdestä
- Valioliigaseura myi ”yhden kaikkien aikojen hankinnoistaan”
- Aston Villa kauppasi pikakiiturinsa AS Romaan
- Manchester City teki tärkeän jatkosopimuksen
- Newcastle-luotsi Eddie Howe päivitti Alexander Isakin tilannetta
- Toimittaja: Nottingham Forest harkitsee antavansa potkut päävalmentajalleen
- Nottingham Forest jysäytti – haaviin Brasilian maajoukkuepelaaja
- Fantasy Premier League: GW 2 – kannattaako bench boost käyttää tällä peliviikolla?
- Bournemouth hankki Marokon maajoukkuepelaajan Leverkusenista
- Joukkuetoveri: Arsenalin kesähankinta on maailman paras puolustava keskikenttäpelaaja
- AC Milan myi laitahyökkääjänsä Valioliigaan
- Crystal Palace enää ottelun päässä historiallisesta europaikasta
- Tottenham käänsi katseensa kohti Aston Villan tähteä – siirtoa pidetään miltei mahdottomana
- Nottingham Forest jysäytti – haaviin Brasilian maajoukkuepelaaja
- Manchester Cityn hyökkääjä lainalle Bayer Leverkuseniin
- Fantasy Premier League: GW 2 – kannattaako bench boost käyttää tällä peliviikolla?
- Toimittaja: Nottingham Forest harkitsee antavansa potkut päävalmentajalleen
- Valioliigaseurat kiinnostuneet PSG:n keskikenttäpelaajasta
- Newcastle-luotsi Eddie Howe päivitti Alexander Isakin tilannetta