Liverpool haki keskiviikkona selkeän 3-0 -voiton Middlesbrough’sta. Adam Lallanan tehokkaan peliesityksen lisäksi illan suuriin puheenaiheisiin kuului manageri Jürgen Kloppin päätös penkittää Loris Karius. 23-vuotias Karius oli joutunut kritiikin kohteeksi viimeaikaisissa otteluissaan. Etenkin Liverpoolin nolossa 3-4 -tappiossa Bournemouthia vastaan – joukkueen oltua jo 3-1 -johdossa – syyttävät sormet osoittivat kohti nuorta saksalaista. Keskiviikkona Kloppille riitti ja torjuntavuoron sai vähillä töillä selvinnyt Simon Mignolet. Ottelun tuoksinassa kameramies vangitsi sosiaalisessa mediassa rutkasti naurattaneen hetken, kun Karius lähetti Kloppia kohtaan ”kuolettavan tuijotuksen”. Mitä kaikkea katseet voivatkaan kertoa…?

Federico De Mello

@FDM191
La mirada de Loris Karius a Jürgen Klopp dice algo.
Klopp sanoo ymmärtävänsä, ettei ratkaisu tietenkään ilahduttanut Kariusta. – Karius ei ihan ensimmäisenä kaivannut halausta. Voitte kuvitella, ettei hän ollut juttutuulella. Mutta hänen pitää vain treenata kovaa ja kehittyä. Katsotaan sitten, mitä tapahtuu. Kaikki on hyvin, mutta ei se tietenkään pelaajan uran paras hetki ole, Klopp totesi suoraan. Manageri uskoo maanmiehensä vakaaseen tulevaisuuteen, vaikkei annakaan Kariusille takeita peliajasta. – Liverpoolin tilanne on pitkä projekti. Haluamme kehittää seuraa ja menestyä mahdollisimman pian. Toisaalta me kaikki tulemme hyvin toimeen keskenämme, maalivahti mukaanlukien, ja tiedän, kuinka vahva Loris Karius on. – Valitettavasti hän ei osoittanut sitä viimeisissä yhdessä, kahdessa tai kolmessa pelissään. Virheitä sattuu silti jokaiselle maalivahdille, eikä minulla ole mitään syytä hylätä häntä kokonaan.

LUE MYÖS: