”En enää koskaan halunnut kuulla sanaa Islanti” – Roy Hodgson avautuu kokemastaan jättiyllätyksestä
Kuva: Getty Images
Englannin maajoukkueen ex-päävalmentaja Roy Hodgson myöntää, että hän ällistyi kesän EM-neljännesvälierien 1–2-yllätystappiosta Islannille. Entinen Huuhkaja-luotsi ilmoitti pelin jälkeen eroavansa tehtävästään.
– En enää koskaan halunnut kuulla sanaa Islanti. Peli tuli massiivisena yllätyksenä, 69-vuotias Hodgson kertoo The Times -lehdelle.
– Kaikki siihen johtanut sai meidät tuudittautumaan vääränlaiseen turvallisuuden tunteeseen. Ei ainoastaan valmentajat vaan myös pelaajat. Teimme kaiken valmistautumisen Islanti-peliin, ja se meni hyvin. Harjoitukset sujuivat hyvin, kaikki olivat motivoituneita, hän jatkaa.
– Lähdimme peliin ajatellen olevamme parempia kuin mitä peliesitykset olivat osoittaneet – meillä on paremmat pelaajat, olemme hyvässä muodossa, hyvässä vireessä, olemme luottavaisia ja peli kääntyy meille.
Wayne Rooney laukoi Englannin heti alussa johtoon, mutta Islanti tasoitti heti perään toisessa päässä. Hodgsonin mukaan jostakin syystä hänen miehistönsä jähmettyi sen jälkeen.
– Alkoi nähdä pelon ilmestyvän esiin ja itseluottamuksen katoavan. Silloin alkoi ajatella, että ”mitä voin tehdä pysäyttääkseni tämän”.
Englannilla oli jalkeilla nuori joukkue. Hodgson tiesi, että kokeneiden pelaajien puuttuminen saattoi aiheuttaa kritiikkiä, mutta hän halusi rakentaa tulevaisuutta.
– Kenttä ei auttanut meitä, mutta pelasimme huonoimman pelimme 56:stä turnauksen ratkaisevassa vaiheessa ja putosimme. Olen tyytyväinen siihen, että pelaajat ovat päässeet sen yli ja näen samanlaisen joukkueen ja systeemin.
Lähde: Goal.com
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Manchester Cityn Kalvin Phillips on ollut pitkään hiljaa – nyt edessä lainasiirto
- Manchester United esti pelaajansa siirron Turkkiin
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Manchester United esti pelaajansa siirron Turkkiin