Everton havittelee Kreikan maajoukkuepuolustajaa – hintalappu 30 miljoonan euron luokkaa
Kuva: Getty Images
Everton hakee kuumeisesti vahvistuksia tammikuun siirtoikkunan aikana. Seura tiedotti torstaina hankkineensa Ademola Lookmanin Charltonista (uutinen). Hankinnat eivät ole jäämässä tähän.
Sky Italian mukaan Everton on ottanut alustavasti yhteyttä AS Romaan keskuspuolustaja Kostas Manolasiin liittyen. 25-vuotias kreikkalainen lukeutuu Euroopan huipputoppareiden joukkoon.
AS Roma osti Manolasin Olympiakosista 12,6 miljoonan euron siirtokorvauksella vuonna 2014. Kreikkalaispuolustajan markkina-arvo on parhaillaan Transfermarktin mukaan 28 miljoonaa euroa. Varakkailta englantilaisseuroilta pyydetään normaalisti ylihintaa pelaajakaupoissa. Manolasin hinta voisi siis nousta yli 30 miljoonaan euroon.
Manolas on pelannut kuluvalla kaudella kaikki kilpailut huomioiden 20 ottelua. AS Romassa otteluita on kertynyt kaikkiaan jo yli 100.
Manolas on edustanut Kreikan maajoukkuetta 27 kertaa.
Manchester Evening Newsin mukaan Morgan Schneiderlinilla on tänään lääkärintarkastus Evertonissa. Seura ei ole päässyt vielä sopuun siirtokorvauksesta Manchester Unitedin kanssa. Sky Sportsin mukaan myös Memphis Depay herättää kiinnostusta Evertonissa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Manchester Cityn Kalvin Phillips on ollut pitkään hiljaa – nyt edessä lainasiirto
- Manchester United esti pelaajansa siirron Turkkiin
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- ESPN: Fulham oli valmis maksamaan lähes 40 miljoonaa euroa hyökkääjästä – siirto kariutui loppuhetkillä
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin