Italialaislähteet: Serie A-seura tavoittelee nuorta Huuhkaja-pelaajaa
Kuva: Getty Images
Useat italialaisssivustot kertovat, että Serie A:ssa pelaava Bologna on kiinnostunut Huuhkajien 23-vuotiaasta Thomas Lamista. Huhun alkuperäislähde on Corriere Dello Sportin Stadio -lehti.
Tietojen mukaan Bologna tavoittelee samalla ovenavauksella kahtakin Mestaruussarjassa pelaavan Nottinghamin pelaajaa. Lamin lisäksi kiinnostuksen kohteena on Olympiacosista Nottinghamiin täksi kaudeksi lainattu Pajtim Kasami.
Thomas Lam siirtyi Nottinghamiin täksi kaudeksi Eredivisien Zwollesta, mutta kausi on ollut pienoinen pettymys niin joukkueelle kuin pelaajallekin. Nottingham on ajautunut putoamistaisteluun, ja ulottuvan Lamin saama peliaika on ollut hyvin vaihtelevaa koko kauden ajan.
Amsterdamissa syntynyt Lam teki elokuussa Nottinghamille kaksi maalia, mutta kauden edetessä mies ei oikein ole pystynyt vakiinnuttamaan asemaansa. Pelipaikka on vaihdellut puolustuksen ja keskikentän välillä ja Nottinghamin fanipalstojen keskuudessa Lam on tunnettu lähinnä virhe- ja korttiherkkyydestään. Joulu-tammikuussa Lam sai varoituksen viidessä ottelussa peräkkäin.
Nottingham Postin mukaan manageri Philippe Montanierin viime viikonloppuna saamat potkut eivät suoranaisesti parantaneet suomalaisen asemaa seurassa.
Toimittajan sana:
On totta, ettei Lamin kausi ole varsinaisesti vastannut niitä odotuksia, joita erinomainen kausi Zwollessa asetti. Virheet tulisi saada karsittua minimiin. Jos Lam saa vielä näyttöpaikan Nottinghamin uuden managerin alaisuudessa – kuka tämä sitten lieneekään – on tilaisuus syytä käyttää hyvin, sillä tammikuun loppu lähestyy. Mikään poikanen Lam ei kuitenkaan enää ole.
Suomalaisen sopimusta on jäljellä vielä puolitoista vuotta. Mikäli Nottinghamissa katsotaan pelaaja jo nähdyksi, olisi kaupan syytä tapahtua joko tässä siirtoikkunassa tai viimeistään kesällä. Mutta että Serie A?
Jo viime vuoden aikana Thomas Lamin nimi yhdistettiin huhurintamalla Serie A:han ja etenkin pääkaupungin seuraan Lazioon. Vaikea sanoa, oliko huhuissa mitään perää, mutta Nottingham tuntui joka tapauksessa sopivammalle askeleelle Eredivisien jälkeen.
Bolognakin olisi jälleen isompi seura Nottinghamin jälkeen, joten mistä oikein mahtaa italialaisten kiinnostus Lamia kohtaan olla peräisin? Tuoreet näytöt maajoukkueesta tai seuratasolta eivät kuitenkaan mitenkään sensaatiomaisia ole olleet. Vai onko kaikki sittenkin vain italialaistoimittajien luomia hurjia huhuja vailla mitään totuuspohjaa? Tämä on oma arvioni, sillä Bologna-huhulle en tässä vaiheessa uskaltaisi antaa vielä edes ”puolikasta tähteä”.
Onko huh lopulta peräisin vain siitä, että Lamin agenttina häärii tunnettu italialainen asianhoitaja Mino Raiola, jonka kaikki asiakkaat lienevät huhumarkkinoille suhteellisen vapaata riistaa? Hintahan vain nousee sitä mukaa, mitä useampia ”suuren kaliiperin” huhuja markkinoille livautetaan.
Siirrot, käänteet, puheenaiheet. Tammikuun tapahtumat TÄÄLTÄ.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ipswich Town teki kilpailevan tarjouksen Emersonnista
- Lehti: Aston Villa valmistelee tarjousta Ranskan MM-vahdista kesken kisojen
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Thomas Tuchel: Englannin pelaajat eivät koe liian suuria paineita maajoukkueessa
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta