Englantia ja maan jalkapallopiirejä on ravistellut syksystä lähtien erittäin ikävä ja alati paisuva hyväksikäyttöskandaali. Useat entiset huippupelaajat kertoivat joutuneensa menneinä vuosikymmeninä juniorivalmentajien hyväksikäytön uhriksi. Uhreille avattuun anonyymiin puhelinlinjaan on puolestaan tullut satoja ja taas satoja soittoja.

BBC:n Desert Island Discs -radio-ohjelmassa puhuttiin vakavasta aiheesta myös Englannin maajoukkueen entisen kapteenin David Beckhamin kanssa. Beckham on Manchester Unitedin junioriakatemian kasvatti, ja hän vakuuttaa, ettei koskaan havainnut seksuaalista hyväksikäyttöä oman organisaationsa sisällä. Henkistä ”nöyryyttämistä” sen sijaan tapahtui.

– Kaikki se, mitä on tapahtunut, on häpeällistä ja sille täytyy voida tehdä jotain. Mutta mitään sellaista ei tapahtunut Manchester Unitedissa, Beckham vastasi uteluihin.

– Lähimmäs hyväksikäyttöä menivät tietyt ammattilaiset. Jos me menimme liian pitkälle, he panivat meidät tanssimaan hassusti keskellä pukukoppia omien sankareidemme edessä, Beckham kertoo.

– Se oli nöyryyttämistä, muttei mitään muuta. Siten haluttiin antaa meille opetus, mutta mitään rikollista siinä ei ollut.

Lähde: Goal.com