Leicester taipui Man Unitedin käsittelyssä – Juan Matan taklaus puhutti
Leicester ja Manchester United kohtasivat King Power Stadiumilla. Ottelusta muodostui lopulta hyvin yksipuolinen näytös.
Pelin kuva olisi voinut muuttua ensimmäisen puoliajan aikana. Unitedin Juan Mata syyllistyi 28. peliminuutilla rumaan taklaukseen. Espanjalainen taklasi Jamie Vardya myöhässä ja jalkapohja edellä. Mata selvisi tilanteesta varoituksella. Punaisiakin kortteja on tällaisista tilanteista jaettu.
Vierasjoukkue otti ottelun hallinnan ensimmäisen puoliajan viimeisellä viisiminuuttisella. Ensin Henrikh Mhkitarjan karkasi läpiajoon Robert Huthin virhearvion seurauksena. United johtoon armenialaisen osumalla.
Vain hetkeä myöhemmin nähtiin toinen osuma. Antonio Valencia nousi oikealta laidalta, ja keskitti pallon matalana rangaistusalueelle. Zlatan Ibrahimovic laukoi rangaistuspilkun kohdalta vieraille 2-0-taukolukemat. Maali oli ruotsalaishyökkääjälle kauden 15:s Valioliigassa.
United lisäsi johtoaan 49. peliminuutilla. Mkhitarjan pelasi Matan kanssa hienon syöttöyhdistelmän ja espanjalaispelaaja sai viimeistellä 3-0-lukemat hölmistyneen Leicester-puolustuksen keskeltä.
Vierasjoukkueen kolmen maalin johto hyydytti ottelun tason. United tyytyi varmistelemaan johtoa, eikä Leicester saanut kirivaihdetta missään vaiheessa käyntiin.
United jatkaa sarjassa kuudentena, mutta kavensi eroa Arsenaliin ja Liverpooliin nähden. Leicester on pisteen päässä putoamisviivasta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Manchester Cityn Kalvin Phillips on ollut pitkään hiljaa – nyt edessä lainasiirto
- Manchester United esti pelaajansa siirron Turkkiin
- ESPN: Fulham oli valmis maksamaan lähes 40 miljoonaa euroa hyökkääjästä – siirto kariutui loppuhetkillä
- GdS: Hyökkääjä haluaa jättää Tottenhamin
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Bournemouth teki tarjouksen Real Madridin puolustajasta
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan