Manchester City sai vieraita Walesista, kun Swansea matkusti Etihadille sunnuntai-iltapäivän otteluun. Kotijoukkueella oli mahdollisuus nousta sarjataulukossa sekä Liverpoolin että Arsenalin ohi kolmanneksi. City-fanit välittömästi ihastuttanut Gabriel Jesus nousi jälleen Sergio Agüeron ohi avauskokoonpanoon. Brassihyökkääjä kiitti vastuusta jo 11. peliminuutilla. David Silva ja Raheem Sterling rakensivat tilanteen ja Jesus iski kotijoukkueen lähietäisyydeltä 1-0-johtoon. Man City hallitsi ensimmäisen puoliajan kenttätapahtumia suorastaan ylivoimaiseen tapaan. Maalintekoyritykset kirjattiin kotijoukkueelle 10-0-lukemin. Palloa City piti hallussaan 74-prosenttisesti. Tästä huolimatta 1-0-taukolukemat pitivät puoliaihevihellykseen saakka. Swansean Gylfi Sigurdsson oli lähellä maalintekoa vapaapotkusta jo aiemmin, mutta Willy Caballero piti torjunnallaan kotijoukkueen kiinni täydessä pistepotissa. 81. peliminuutilla Sigurdsson onnistui. Islantilaispelaaja sai pelivälineen rangaistusalueen tuntumassa, ja lähetti maannuoliaisen ohi Caballeron. City ratkaisi ottelun edukseen lisäajalla. Maalia oli rakentamassa jälleen Silva ja Jesus. Tällä kerralla Jesus pääsi puskemaan Silvan keskityksestä. Lukasz Fabianski torjui ensimmäisen yrityksen, mutta Jesus korjasi irtopallon maaliin. Pep Guardiolan miehistö nousi voitolla kolmannelle sijalle. Swansea jatkaa taulukossa sijalla 17.

LUE MYÖS: