Valioliiganousua tavoitteleva Huddersfield oli pakottanut Manchester Cityn FA Cupissa uusintaotteluun maalittomalla tasapelillään. Kotikentällään Etihad Stadiumilla ykkösmiehistöllä pelannut City teki kuitenkin Huddersfieldista hakkelusta, vaikka tulikin alussa vieraiden säikäyttämäksi. Huddersfield siirtyi ottelussa johtoon kuudennella peliminuutilla. Nopeasti rakennetun hyökkäyksen päätti Harry Bunn, joka ampui pallon maaliin veräjänvartija Claudio Bravon jalkojen välistä jokseenkin helpon näköisesti. Cityn kapteenina pelannut Pablo Zabaleta oli tilanteessa aavistuksen myöhässä. Kotijoukkue haki tasoitusta etenkin Kevin De Bruynen kautta. Ensin belgialainen aiheutti Huddersfield-vahdille vaikeuksia todella kaukaa laukomallaan suoralla vapaapotkulla ja vain hetkeä myöhemmin hän pelasi pallon rankkarialueella puolustajan käteen. Tuomari jätti kuitenkin täysin oikein rangaistuspotkun tuomitsematta. Puolen tunnin kohdalla Raheem Sterling peippaili Huddersfield-puolustajien ajatukset kuutamolle ja syötti napakasti jalkojen välistä pallon maalin edustalle kiitäneelle Leroy Sanélle: 1-1. Vain neljä minuuttia myöhemmin Sergio Agüero tönäistiin rankkarialueella kumoon eikä argentiinalainen erehtynyt itse ampumastaan pilkusta. Rankkarin aiheutti nuori slovenialaistoppari Jon Stankovic. Huddersfieldin yllätysjohto kääntyi nopeasti tappioasemaksi. City oli nyt ärsyyntynyt, eikä kolmaskaan maali jäänyt kauas. Stankovic oli jälleen vaikeuksissa, Agüero pääsi irti pallonriiston jälkeen, mutta kuti osui miehen epäonneksi maalitolppaan. Heti seuraavasta tilanteesta todella aktiivisesti hyökkäyksiin noussut kapteeni Zabaleta iski kuitenkin Citylle jo kolmannen osuman. Esityön teki tällä kertaa Agüero. Toinen puoliaika ei tarjonnut paljoakaan jalkapalloilullisia hienouksia. Cityn kovin puristus oli jo tiessään eikä Huddersfieldilta löytynyt minkäänlaisia aseita takaa-ajon käynnistämiseksi. Kokonaan maaleitta päätösjaksollakaan ei silti jääty. 73. minuutilla syntynyttä 4-1 -maalia värkkäsivät jälleen tutut miehet. Pablo Zabaleta toi vauhdilla pallon ylös, Raheem Sterling keskitti ja Sergio Agüero pamautti pallon ykkösellä reppuun. Lisäajalla nähtiin vielä Cityn viides maali, kun vaihtomies Kelechi Iheanacho ohjasi pallon läheltä rysään. 5-1 -numerot kertovat paitsi tasoerosta niin myös Cityn murhaavan tehokkaasta viimeistelystä. Näin viimeinenkin Mestaruussarjan joukkue on ulkona cupista. Manchester Citylle ilta oli lopulta aika vaivaton, vaikka Huddersfield pääsikin sitä säikäyttelemään johtomaalillaan. Ottelun avainhahmot olivat argentiinalaisia: kaksi maalia tehnyt ja yhden syöttänyt Agüero sekä oikeastaan kaikissa maaleissa näkyvästi mukana ollut Zabaleta. Manchester City kohtaa puolivälierissä vieraskentällä Middlesbrough’n. Ottelu pelataan ensi viikon lauantaina 11.3. Middlesbrough on kuudesta kilpailua yhä jatkavasta valioliigajoukkueesta ainoa, joka ei löydy tällä hetkellä sarjan kärkikuusikosta.

LUE MYÖS: