Pep Guardiola tapasi Man Cityn omistajan: ”Hän haluaa minun pysyvän täällä vielä hyvin, hyvin pitkään”
Kuva: Getty Images
Pep Guardiola voitti Barcelonassa ja Bayern Münchenissä seitsemän kauden aikana yhteensä 21 eri pokaalia. Manchester Cityssä samanlaista voittokulkua ei kuitenkaan ole ollut tarjolla, ja on olemassa hyvin realistinen mahdollisuus, että Guardiola viettäisi ensimmäistä kertaa valmentajaurallaan kokonaan pokaalittoman kauden.
Vaikka katalaanimanagerin debyyttikausi Englannissa onkin mennyt välillä askelia hakiessa, on Cityn omistaja Sheikki Mansour todella tyytyväinen Guardiolaan. Valmentajan mukaan Mansour toivoisi Guardiolan jäävän seuraan vielä sopimuksen päättymisvuotensa, vuoden 2019 jälkeen, ja rakentavan oman dynastiansa. Guardiola ja Mansour tapasivat viime viikolla Cityn harjoitusleirillä Abu Dhabissa, ensimmäistä kertaa ylipäätään.
– Me molemmat tiedämme, että kaikki riippuu tuloksista. Hän haluaisi, että minä olen täällä vielä hyvin, hyvin, hyvin pitkään, mutta tietysti tulokset ratkaisevat, Guardiola kertoi keskustelujen sisällöstä The Telegraphille.
Vaikka Guardiolan edeltäjät Roberto Mancini ja Manuel Pellegrini toivatkin Citylle valioliigamestaruuden, kumpikin lopulta erotettiin, kun menestys ei jatkunut samanlaisena. Guardiola tuntee itsekin suurseuran valmentamiseen sisältyvät riskit.
– Emme puhuneet tavoitteista. He ovat tyytyväisiä, jos voitamme. Tiedän, että meidän pitää voittaa, mutta olen selvinnyt sellaisista tilanteista menneisyydessä ja aion selvitä nykyäänkin, Guardiola uskoo.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran