Zlatan voidaan pysäyttää – vastustaja kertoo, miten se tehdään
Kuva: Getty Images
Bournemouthin keskikenttäpelaaja Andrew Surman uskoo tietävänsä, kuinka Manchester Unitedin huippuvireinen kärkimies Zlatan Ibrahimović, 35, pysäytetään lauantain kohtaamisessa.
Ilmaissiirrolla Old Traffordille siirtynyt ruotsalainen on hiljentänyt epäilijät paukuttamalla 26 maalia eri kilpailuissa. Viime viikonloppuna hän viimeisteli kaksi osumaa Liigacupin loppuottelussa Southamptonia vastaan.
– Siitä tulee vaikeata, koska hänellä on kaikkea. Hän pystyy puskemaan sen, pitämään palloa, tekemään maaleja jaloillaan ja tuomaan muita pelaajia mukaan peliin. Se on erittäin hankalaa, Surman toteaa Daily Echolle.
– Mielestäni onnistuimme varsin hyvin häntä vastaan kauden alussa, vaikka hän teki lopussa maalin, mutta mielestäni pelasimme siinä pelissä aika hyvin ja onnistuimme häntä saamasta montaa paikkaa, hän lisää.
Ibrahimovićille viimeisin pokaali oli uran 32:s. Se on huima saavutus, ja mies lienee vierasjoukkueen erityistarkkailussa kentällä.
– Mielestäni siitä on pidettävä huoli, ettei hänelle anneta yhtään tilaa rangaistusalueella tai sen ulkopuolella. Kyse ei ole vain siitä, että topparit estävät häntä tekemästä maaleja. Tarjoilu on pysäytettävä, pohtii Surman.
– Puolustamme kärjestä alkaen, prässäämme korkealla ja yritämme estää tarjoilun hänelle, mutta se on vaikeata, koska heidän kaikki pelaajansa on yritettävä pysäyttää. Hän on tullut ison paineen ja kovien odotusten kanssa, mutta hän on vastannut niihin. Hän on tehnyt sen jokaisessa seurassa, enkä usko, että kukaan odotti häneltä näin hyvää kautta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Chelsean maalivahti joutuu leikkaukseen
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin