Isä tarjosi seuralle sievoista rahatukkoa, jotta poika pääsisi saattamaan Zlatan Ibrahimovicin kentälle
Kuva: Getty Images
Venäläisjoukkue FC Rostov saa Eurooppa-liigan neljännesvälierissä vastaansa yhden kilpailun suosikeista, Manchester Unitedin. Unitedin vierailu antaa venäläiskannattajille hyvän tilaisuuden nähdä läheltä David De Gean, Wayne Rooneyn ja Paul Pogban kaltaisia maailmantähtiä.
Kenties suurin ja odotetuin tähti on kuitenkin ruotsalainen Zlatan Ibrahimovic – ainakin erään venäläisen isän mielestä. Hän nimittäin soitti Rostovin toimistoon ja tarjosi seuralle 170 000 ruplaa eli noin 2 750 euroa korvauksena siitä, jos miehen poika saisi kunnian saattaa Zlatanin kentälle Rostovin ensi torstain kotiottelussa.
– Mitä ihmiset ovatkaan valmiita tekemään, Rostovin palveluksessa työskentelevä Ivan Bodylevsky kirjoitti Twitter-tilillään asiasta kertoessaan.
Bodylevsky lisäsi, että ei siinä sinänsä mitään väärää ole, ja hänestä puhelinkeskustelu oli viihdyttävä.
– Olen vain yllättynyt, että ihmiset ovat valmiita maksamaan sellaisia summia.
Samassa yhteydessä Bodylevsky painotti, ettei Rostov ole koskaan hyväksynyt rahaa vastineeksi siitä, että lapset pääsevät saattamaan pelaajia kentälle.
Lähde: ESPN
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon