Valioliigan ”lakkoilija” kertoo oman versionsa tapahtumista – ”Kaikkien huolehdittava perheistään”
Kuva: Getty Images
Valioliigassa nähtiin talven siirtomarkkinoilla parikin ”lakkoilijaa”. Molemmat tavallaan koskivat West Hamia.
Dimitri Payet oli oma lukunsa, mutta hankaluuksia aiheutti myös José Fonte. Tuolloin Southamptonin kapteenina toiminut toppari ilmoitti haluavansa siirtyä muualle. Lopulta Fonte kaupattiin West Hamiin. Mies kertoi oman versionsa tapahtumista Sky Sportsin haastattelussa.
– Kesällä sain joitain tarjouksia, myös West Hamilta. Tammikuussa he palasivat, eikä minun tarvinnut kauan miettiä. Syitä olivat seuran koko ja muutto olympiastadionille, Fonte sanoi
– Intohimoiset fanit ja managerin sekä puheenjohtajan kunnianhimo. Oli helppo päätös siirtyä West Hamiin. Lontoo on myös lähempänä vaimoni perhettä, joten se tarjosi hänelle apua lasten hoitamisessa. Kaikki kävi järkeen, ja olen äärimmäisen onnellinen.
Haastattelussa kysyttiin, miten siirtosaaga Southamptonin kanssa eteni. Ilmeisesti perheen hyvinvoinnin takaaminen oli merkittävässä roolissa.
– (Kun palasin kesälomalta), juttelin seurajohdon kanssa. Sanoin, että saattaisi tulla mahdollisuus siirtyä, ja että haluaisin seuran miettivän sitä.
– Arvostan sitä, mitä seura teki minun hyväkseni ensimmäisestä päivästä lähtien, mutta meidän kaikkien on huolehdittava perheistämme. Sain tarjouksia, jotka olisivat pitäneet perheestäni huolta tavalla, jota Southampton ei ollut halukas tekemään. Se on vaikea tilanne.
– Saavuin Valioliigaan 29-vuotiaana. Jalkapallon jälkeen pitäisi elää vielä 50 vuotta. Sitä tekee parhaansa itsensä ja perheensä eteen. Kunnioitin seuraa, mutta he eivät olleet halukkaita pääsemään yhteisymmärrykseen ja kompromissiin.
Fonten kohdalla lehdistö puhui siitä, että mies olisi jättänyt tammikuussa virallisen siirtopyynnön. Tämän tiedon Fonte kiistää.
– Näin kaikissa uutisissa, että olin jättänyt siirtopyynnön seuralle. Sitä ei koskaan tapahtunut. Ja sekin, että olisin kieltäytynyt harjoittelemasta ja että olisin ollut huono kapteeni? Täyttä valetta. Olen aina antanut kaikkeni seuralle.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan