Lontoon Olympiastadionilla kohtasi kaksi pääkaupunkilaisjoukkuetta, jotka ovat pelanneet toisiinsa nähden lähes päinvastaiset kaudet. Vierailija Chelsea marssii kohti mestaruutta jääkylmin elein, kun kotijoukkue West Ham taas oli ennen ottelua sarjan sijalla 11. Siinä missä manageri Antonio Conte on nostanut seuransa taas sen viime vuosikymmenen ajalta tuttuun loistoon, on Slaven Bilicin Ironsin tilanne todella kaukana siitä, mitä sen kannattajat tässä vaiheessa olisivat toivoneet. Sarjapaikka sentään tuntuu tukevalta, toisin kuin vielä muutama kuukausi sitten. Joukkeitten kärjissä aloitti kaksi kovapäätä, Chelsealla espanjan kansalaisuutta tätä nykyä kantava Diego Costa, West Hamilla brittijyrä Andy Carroll. Ottelu alkoi hyvin tuttuun tyyliin; Eden Hazard kieri avaus-viisiminuuttisen aikana kahteen otteeseen näyttävästi kentän pinnassa, hankkien tilanteista vaparit joukkueelleen. Kumpikaan joukkueista ei saanut selkeitä maalipaikkoja aikaan, ennen kuin Carroll tavoitteli päällään keskitystä boksissa viidennellä minuutilla. Lopputuloksena päiden iskeytyminen yhteen Victor Mosesin kanssa. Carrollin kasvoista vuosi tilanteen jälkeen selkeästi verta, mutta mies nousi kentän pinnasta paikkailujen jälkeen virne naamallaan. Conte ei varmasti pitänyt näkemästään ensimmäisen 20-minuuttisen aikana; Chelsea vaikutti huonosti valmistautuneelta, ja päästi isäntänsä ajoittain vaarallisiin nousuihin. Pääpallotilanteissa omalla maalillaan se ei ollut lainkaan vakuuttava, mutta selvisi takaiskuitta. West Hamin valmius otteluun näytti täysin toisenlaiselta, sen pelaajat voittivat kaksinkamppailuita yleensä todella varmoilta Blues-miehiltä jatkuvasti. Tällä kaudella kuitenkin ainoa tapa saada tulosta Chelseaa vastaan aikaan, on ollut tehdä sitä ajoissa. Hammers ei siihen kyennyt, ja 25 minuutin kohdalla N’golo Kanté käynnisti isäntien pitkän painostuksen päätteeksi vastahyökkäyksen. Pallo Pedron kautta Hazardille, ja tilanne 0-1.

Squawka

@Squawka
Pedro has now been directly involved in 11 goals in his last 10 games across all competitions.

7 goals
4 assists
Kyseessä oli ensimmäinen Chelsealle tänään kirjattu maalintekoyritys, kun niitä West Hamilla oli tässä vaiheessa kaksi. Ensimmäinen jakso oli hyvä kuvaus siitä, miksi Chelsea on matkalla mestariksi. Se ei nytkään ollut vastustajaansa selkeästi parempi, mutta parempi kuitenkin. Maalinkin voitto riittää kolmeen pisteeseen, eikä mestarin tarviste olla kaunis. 41. minuutilla Hazard pääsi jälleen avaamaan maalitilanteen, jätettyään tällä kertaa Jose Fontén kakkoseksi. Chelsea-pelaajat pääsivät kaoottisessa tilanteessa laukomaan toistuvasi kohti Darren Randoplphin vartoimaa maalia, tuloksetta. Hammersin Aaron Cresswell loukkaantui tilanteessa, mutta palasi pian kentälle.

Squawka

@Squawka
West Ham 0-1 Chelsea HT:

Shots: 3-3
Pass accuracy: 84%-84%
Crosses: 14-4
Chances created: 2-2
Possession: 51%-49%
Toinen jakso uusi edellisen kaavaa, nyt vain vähän nopeammin. Hammers hallitsi sen alkuminuutteja, kunnes pallo pomppi vastahyökkäyksessä onnekkaasti Chelsea-pelaajalta toiselle, lopulta yhtä onnekkaasti West Ham -puolustajan kautta yli päätyrajan. Kulmapotkusta pomppiminen jatkui edelleen, kunnes Costan polvi ohjasi pallon sisään. West Ham hallisti toista puoliaikaa etenkin sen alkupuolella selkeästi – se ei vain tosissaan onnistunut uhkaamaan Thibaut Courtoisin vartioimaan maalia juuri lainkaan. Tehottomuus oli Manchester Unitedin viikonloppuna esittämällä tasolla. Raideliikenne vapautettiin Britanniassa kilpailulle lähes 25 vuotta sitten, ja aika ajoin sen turvallisuudesta nousee keskustelua. Näyttää siltä, että eniten tuhoa ympäristölleen aiheuttaa Antonio Conten ohjaama juna. Tänään sen ei tarvinnut ajaa täyttä vauhtia. Ajassa 90+2, kun lisäaikaa otteluun annettiin kolme minuuttia, Manuel Lanzini iski kosmeettiseksi jääneen kavennusmaalin, lopputulos 1-2.

LUE MYÖS: