Pep Guardiola haluaa Man Cityyn enemmän englantilaisia: ”He vain ovat todella kalliita”
Kuva: Getty Images
Manchester City on varsin monikansallinen joukkue, mutta manageri Pep Guardiola haluaisi tuoda ryhmään enemmän englantilaisia. Katalaaniluotsi toivoo onnistuvansa hankkimaan nimenomaan nuoria englantilaispelaajia, mutta tavoite voi olla helpommin sanottu kuin tehty. Huhuissa on mainittu ainakin Tottenhamin laitapuolustaja Danny Rose ja Bournemouthissa tällä kaudella pelaava Arsenal-laina Jack Wilshere.
– Haluaisin hankkia englantilaisia pelaajia. Minua ei ehkä uskota, mutta todella haluaisin. He vain ovat todella kalliita, Guardiola totesi tiistaisessa lehdistötilaisuudessa ESPN:n mukaan.
– Kun olin Barcelonassa, halusin työskennellä paikallisten kanssa. Myös Saksassa pidin paikallisista, koska he tuntuvat erityisiltä.
– Joskus se vain ei ole mahdollista – sellaisia markkinat ovat. Siksi seura on panostanut akatemiaansa jo pidemmän aikaa, tulevia vuosia ajatellen.
Guardiola toivoo voivansa ajaa Cityn akatemian pelaajatuotantoa ykkösjoukkueeseen sisään. Hän suunnittelee ottavansa neljä tai viisi reservijoukkueen pelaajaa Cityn tulevalle kesäkiertueelle USA:han.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?

- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”