Sami Hyypiä uusiin seikkailuihin – ”Sopii tähän ajanjaksoon hyvin”
Kuva: Getty Images
Sami Hyypiä lähtee tekemään uutta aluevaltausta. Liverpoolin legendaarinen suomalaispelaaja aloittaa työt Betsson-vedonlyöntiyhtiön kansainvälisenä lähettiläänä (ambassador). Asiasta kerrottiin yhtiön tiedotteessa.
– Nyt kun minulla valmentajahommat loppuivat – tai etsitään uusia hommia – niin tällainen kansainvälinen ambassador -homma sopii tähän ajanjaksoon hyvin, Hyypiä sanoi yhtiön videohaastattelussa.
Hyypiä toimi viimeksi FC Zürichin päävalmentajana, mutta sai tehtävästä potkut viime toukokuussa.
– Kontakti tuli jo jonkin aikaa sitten viime vuoden puolella agentin kautta. Häntä lähestyttiin ja kysyttiin, onko minulla halua ruveta tällaiseksi kansainväliseksi ambassadoriksi. Viikko, pari sitten päästiin Hongkongissa sille asteelle, että minusta tällainen ambassador tuli.
– Tämä on iso osa työtä tällä hetkellä. Nyt ollaan vähän niin kuin työnhaussa, ja tämä sopii tähän ajanjaksoon tosi hyvin. Ihan kiva huomata, että minulla on vielä kansainvälisestikin nimeä, että joku haluaa tällaista tehdä.
Hyypiä pelasi urallaan komeat 458 ottelua Liverpoolin paidassa. Englantilaisseuroista hän on valmentanut Brightonia.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Toimittaja: Valioliigatähti matkalla Manchesteriin
- Mahdollisuus olemassa – Jürgen Klopp voi palata valmentajaksi
- Jadon Sancho herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Arsenal-pelaaja sai suuret kehut pelin jälkeen: ”Mahtava, loistava, uskomaton”
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Steven Gerrard: Seuraavat pelit ratkaisevat Arne Slotin tulevaisuuden Liverpoolissa
- Rio Ferdinand kyseenalaisti Arsenalin mestaruushaaveet: ”Tämä ei ole piikki heidän suuntaan, mutta…”
- Jamie Carragher kertoi suoran mielipiteensä Valioliigan pelillisestä trendistä: ”Noloa”
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Jamie Carragher kertoi suoran mielipiteensä Valioliigan pelillisestä trendistä: ”Noloa”
- Rio Ferdinand kyseenalaisti Arsenalin mestaruushaaveet: ”Tämä ei ole piikki heidän suuntaan, mutta…”