Liverpool-teini Walesin A-maajoukkueeseen: ”Ei kyse siitä, että pelkäämme hänen valitsevan Englannin”
Kuva: Getty Images
Walesin maajoukkueen päävalmentaja Chris Coleman yllätti torstaina pelaajavalinnoillaan, sillä hän kutsui mukaan Liverpoolin vasta 17-vuotiaan kärkimiehen Ben Woodburnin. Wales kohtaa viikon päästä MM-karsintaottelussa Irlannin.
Woodburn on syntynyt Englannin puolella Nottinghamissa, mutta hän saa edustaa Walesia, sillä hänen isoisänsä on kotoisin Walesista. Walesin maajoukkuepolku on Woodburnille toki hyvin tuttu, sillä hän on pelannut jo Walesin alle 16-vuotiaiden, alle 18-vuotiaiden ja alle 19-vuotiaiden maajoukkueessa.
”Mahdollinen kentällepääsy johtuu taktisista syistä”
Maajoukkue-edustus ”lukittuu” kaksoiskansalaisten kohdalla vasta, kun pelaaja on pelannut ensimmäisen kilpailullisen ottelunsa A-maajoukkuetasolla. Woodburnin urakehitys on ollut vauhdikas, joten hänen uskoisi kiinnostavan mahdollisesti tulevina vuosina myös Englannin A-maajoukkuetta. Nuorukainen on pelannut tällä kaudella seitsemän kertaa Liverpoolin edustusjoukkueessa. Hänestä tuli aiemmin kauden aikana myös Liverpoolin historian nuorin maalintekijä. Chris Coleman kiistää kuitenkin jyrkästi, että kyseessä olisi yritys sitouttaa Woodburn Walesin paitaan ennen kuin isoveli Englanti ehtii apajille. – Siitä ei missään tapauksessa ole kyse. Jos heitämme hänet kentälle, se johtuu taktisista syistä eikä siitä, että olisimme huolissamme siitä, että joku toinen olisi iskenyt silmänsä häneen, Coleman vakuutteli lehdistötilaisuudessa BBC:n mukaan. – Jos Ben haluaisi edustaa Englantia, emme mahtaisi sille yhtään mitään. Pelaajat eivät ole omaisuuttamme eikä heillä ole meidän kanssamme sopimusta. Ben on joka tapauksessa ansainnut tämän kutsun. Colemanin mukaan kaikki kehottivat Walesia tarkkailemaan Woodburnia, kun tämä murtautui Liverpoolin edustusryhmään. Coleman ei kuitenkaan suosituksia tarvinnut. – Olemme olleet innoissamme hänestä siitä lähtien, kun hän oli 13. Hän on ollut systeemissämme viiden vuoden ajan ja tiedämme hänestä kaiken. En olisi kutsunut häntä mukaan, jos uskoisin tämän olevan liian varhaista. Tämä peli on meille siihen aivan liian tärkeä. Wales on MM-karsintalohkonsa kolmantena neljä pistettä lohkokärki Irlantia perässä.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”