Manchester Unitedin entinen luottopelaaja: Valmentajien erottaminen kesken kauden tulisi kieltää

Pitkän ja menestyksekkään uran Manchester Unitedissa pelannut Gary Neville kertoi, että hän kannattaisi ajatusta, että valmentajia ei voisi erottaa kauden aikana.
Jo moni Valioliigajoukkue on erottanut valmentajansa tämän kauden aikana. Viimeisimpänä heistä kenkää sai Middlesbroughin Valioliigaan nostanut Aitor Karanka.
– Kun aloitat kauden jollakin valmentajalla, niin hänen tulisi toimia työssä vähintään kauden loppuun, Neville sanoo.
Swansea, Crystal Palace, Hull ja Leicester ovat kaikki vaihtaneet valmentajiaan kauden aikana. Kaikkien näiden joukkueiden peli on parantunut uuden valmentajan aloitettua vastuussa.
Esimerkiksi Leicester erotti viime kaudella seuran sensaatiomaisesti mestaruuteen valmentaneen Claudio Ranierin heikkojen esitysten jälkeen. Italialaisvalmentajan potkuja kritisoitiin paljon, mutta nyt Craig Shakespearin otettua joukkue haltuun, on Leicester marssinut voitosta voittoon
– On olemassa esimerkkejä jolloin valmentajanvaihdos on toiminut ja myös paljon niitä jolloin ei, Neville muistuttaa.
Neville uskoo, että kaikki muut paitsi seurojen omistajat ottaisivat tämän säännön mielellään käyttöön. Tämä takaisi valmentajalle työrauhan ainakin loppukaudeksi ja myös pelaajat tietäisivät kauden aloittaessaan, että sama valmentaja on joukkueessa koko kauden.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”
- Newcastlelle ikäviä uutisia – uudet hankinnat sivuun viikonlopun pelistä
- Ange Postecoglou tiesi saavansa potkut Tottenhamista: ”Jo paljon ennen finaalia”
- Nottingham Forestin luottopuolustaja loukkaantui – koko syksyn sivussa pelikentiltä
- Virallista: André Onana jätti Manchester Unitedin
- FM: Arsenal teki jatkosopimustarjouksen William Saliballe
- Rio Ferdinand: Manchester United osoitti vankkaa luottamusta Rúben Amorimille
- Athletic: Nuno uskoo Nottingham Forestin pomon päättäneen potkuista jo kuukausi sitten
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Newcastlelle ikäviä uutisia – uudet hankinnat sivuun viikonlopun pelistä
- Ange Postecoglou tiesi saavansa potkut Tottenhamista: ”Jo paljon ennen finaalia”
- Nottingham Forestin luottopuolustaja loukkaantui – koko syksyn sivussa pelikentiltä
- Virallista: André Onana jätti Manchester Unitedin
- Bernardo Silva palaamassa kasvattajaseuraansa? Puheenjohtajaehdokas: ”Haluan hankkia hänet tammikuussa”
- Ivan Toney: Saudi-Arabian pääsarja tasavertainen sarja Valioliigan kanssa
- Rio Ferdinand: Manchester United osoitti vankkaa luottamusta Rúben Amorimille