Keskikenttäpelaajan jokaisen valioliigaottelun hinta Manchester Unitedille: 923 000 euroa

Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin seurahistoriassa on nähty hyviä ja ei niin hyviä pelaajakauppoja. Jälkikäteen voitaneen sanoa, että Bastian Schweinsteiger solahtaa jälkimmäiseen koriin.
United hankki saksalaispelaajan Bayern Münchenistä yhdeksällä miljoonalla eurolla kesällä 2015. Ensimmäisellä kaudellaan keskikenttäpelaaja sai ihan hyvin peliaikaa, mutta José Mourinhon tultua manageriksi kaikki muuttui. Tällä kaudella Schweinsteiger pelasi kaikki kilpailut mukaan lukien neljässä ottelussa. Eilen tiedotettiin, että Schweinsteiger siirtyy MLS:n Chicago Fireen.
Schweinsteiger pelasi vajaan kahden kauden aikana Unitedin paidassa 18 valioliigaottelua. Samaan aikaan kokeneelle pelaajalle maksettiin The Timesin mukaan 8,6 miljoonan punnan (9,9 miljoonaa euroa) vuosipalkkaa. Lehden mukaan palkanmaksu loppui samalla, kun tiedotettiin siirrosta MLS:ään.
Kaiken kaikkiaan Schweinsteiger ehti Timesin mukaan tienata Unitedissa 14,4 miljoonaa puntaa (16,6 miljoonaa euroa). Se tarkoittaa, että jokainen Schweinsteigerin pelaama valioliigaottelu maksoi Unitedille peräti 800 000 puntaa (923 000 euroa).
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Harry Maguire kertoi, mitä voitto Liverpoolista merkitsee Man Unitedille
- Harry Maguire ratkaisijana! Manchester United kaatoi Liverpoolin
- Graham Potter siirtymässä maajoukkuepestiin
- Aston Villa jatkoi putkeaan Tottenhamin kustannuksella
- Pep Guardiola: Jack Grealish voi palata Manchester Cityyn – ”Monia asioita voi tapahtua”
- Rúben Amorim: Bruno Fernandes laukoo jatkossakin Manchester Unitedin rangaistuspotkut
- Erling Haaland vastaa yksinään Manchester Cityn maaleista – Pep Guardiola vaatii maaleja muiltakin pelaajilta
- ESPN: Tässä Nottingham Forestin omistajan vaihtoehdot joukkueen uudeksi päävalmentajaksi
- Arsenal jatkaa sarjakärjessä
- Hattutemppu ja kuuden maalin trilleri – näin pelattiin Valioliigassa

- Uudet potkut tulossa? Kriisiseuralle rökäletappio
- Erling Haaland vastaa yksinään Manchester Cityn maaleista – Pep Guardiola vaatii maaleja muiltakin pelaajilta
- Hattutemppu ja kuuden maalin trilleri – näin pelattiin Valioliigassa