Gareth Southgatella mietittävää Englannin kapteenivalinnassa: ”Haluamme kehittää lisää johtajia”
Kuva: Getty Images
Englannin maajoukkuemanageri Gareth Southgate ei ole vielä valmis lyömään lukkoon maajoukkueen kapteenivalintaa. Viime vuoden loppupuolella vakituisen pestin maajoukkueen puikoissa saanut Southgate on antanut ymmärtää, ettei pitkäaikaisen kapteenin Wayne Rooneyn paikka joukkueessa ole enää selviö rajallisesta peliajasta seurajoukkueessa johtuen. Tuoreimmasta pelaajaryhmästä Rooney on sivussa loukkaantumisen takia.
Southgaten syyskauden neljässä maaottelussa kapteeninnauha oli kahdesti Rooneyn ja kahdesti Liverpoolin Jordan Hendersonin käsivarressa. Molempien oltua sivussa keskiviikon ystävyysottelussa Saksaa vastaan kapteenina toimi Chelsea-toppari Gary Cahill.
Cahill puolestaan on edustuskelvoton sunnuntain MM-karsintapelissä Liettuaa vastaan, joten Southgate saa etsiä jälleen uuden kapteenin. Yksi esillä ollut vaihtoehto on sekin, että kapteenin vastuuta kierrätetään jatkossa pelaajalta toiselle.
– Annan kai itselleni aikaa miettiä, mikä on paras skenaario. Olen sanonut ennenkin, että haluamme kehittää lisää johtajia. Teimme niin Garyn kanssa Saksassa, ja sunnuntaina on aika jakaa vastuuta, Southgate toteaa Sky Sportsin sivuilla.
– Minusta sellaisetkin pelaajat ovat esittäneet enemmän johtajuutta, jotka eivät ole kantaneet kapteeninnauhaa.
Yksi mahdollinen malli olisi nimetä kapteeniksi kulloisenkin maajoukkueen kokenein pelaaja.
– On sekin mahdollista, mutta juuri nyt se tarkoittaisi, että Joe Hart olisi kapteenina joka kerta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille