Englannin manageri Southgate uskoo Jermain Defoen MM-mahdollisuuksiin: ”Olisin pannut taloni pantiksi”
Kuva: Getty Images
Englannin manageri Gareth Southgate oli otettu 34-vuotiaana maajoukkueeseen paluun tehneen Jermain Defoen peliesityksestä Liettuaa vastaan. Eikä ihme, tekihän Defoe jo 22 minuutin pelin jälkeen voittomaaliksi jääneen ottelun avausosuman.
Defoe sai pettyä pahasti kolme vuotta sitten, kun Brasilian MM-kisat jäivät mieheltä haaveeksi. Southgate kuitenkin valaa uskoa siihen, että Sunderlandin kärkimies voisi päästä mukaan ensi kesän Venäjän MM-turnaukseen, 35-vuotiaana.
– Maali oli hieno hetki Defoelle. Hän oli innoissaan päästyään mukaan joukkueeseen ja nautti viikosta suuresti. Hän on ollut hyvä konkaripelaaja joukkueelle. Hän on harjoitellut hienosti, on ammattimainen ja hyvä esimerkki nuorille pelaajillemme, Southgate kehuu.
– Olisin voinut panna taloni pantiksi siitä, että hän tekee tänään maalin.
Vaikka maajoukkueen hyökkäyspäästä olivat nyt sivussa Wayne Rooney, Harry Kane ja Daniel Sturridge, Southgate vakuuttaa, että Defoella on hyvät mahdollisuudet mukaan ensi vuoden kisajoukkueeseen.
– Meidän täytyy katsoa, kuka kulloinkin on hyvässä vireessä. Meillä ei ole tiettyä nokkimisjärjestystä, vaan hyvin pelaamalla ansaitsee tilaisuuden. Jotta menestyisimme, tarvitsemme kilpailua pelipaikoista.
– Loukkaantumisia tulee aina, joten on tärkeää, että meillä on Jermainin kaltaisia pelaajia. Jos hän jatkaa maalintekoa Valioliigassa samaan malliin kuin tällä kaudella, ei ole mitään syytä, miksei hän voisi mahtua kisaryhmään, Southgate toteaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille

- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta