Man Unitedin A-maajoukkuemies valmis nuorten EM-kisoihin: ”Turnauskokemus on todella tärkeää”
Kuva: Getty Images
Marcus Rashford oli jo viime kesänä mukana Englannin EM-kisajoukkueessa ja pelasi myös sunnuntaina aikuisten MM-karsintaottelussa Liettuaa vastaan. Manchester Unitedin nuorukainen myöntää kuitenkin olevansa enemmän kuin valmis pelaamaan tulevana kesänä alle 21-vuotiaiden EM-turnauksessa, jos sinne vain kutsu käy.
– Päätös kisamatkastani kuuluu valmentajille. Mutta jos lähden Puolassa pelattaviin kisoihin, suhtaudun siihen samalla asenteella kuin A-maajoukkueessakin, 19-vuotias kärkimies lupaa Sky Sportsille.
– Turnauskokemuksen saaminen on todella tärkeää, kunhan kaikki tähtää pitkän aikavälin tavoitteisiin. Tietysti A-maajoukkue haluaa menestyä ja voittaa palkintoja. Jos sitä saadaksemme täytyy hankkia kokemusta, jokainen on valmis siihen.
Rashford on tehnyt tällä kaudella Manchester Unitedille seitsemän maalia. Nuorukaisen erikoisuus on ollut erityisen väkevät debyyttiottelut. Rashford onnistui maalinteossa niin United-debyytissään Eurooppa-liigassa kuin myös valioliigadebyytissään Arsenalia vastaan – kummassakin pelissä kahteen otteeseen.
– Olen nyt täysin eri pelaaja kuin viime kaudella tähän aikaan. Yritän vain kehittyä, jotta voin tehdä historiaa seurani ja maani puolesta. Olen aika ankara itselleni, mutta läheiseni kannustavat minua. Sitä tarvitaan, jos haluaa olla paras.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille

- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta