Manchester United kiinnostunut albaanipelaajasta – Hintalappu 50 miljoonaa
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin uskotaan olevan kiinnostunut Serie A:n Napolissa pelaavasta Elseid Hysajsta. 23-vuotias oikea laitapuolustaja on kehittynyt kohti jalkapallomaailman huippua tasaiseen tahtiin, ja häntä pidetäänkin yhtenä Italian pääsarjan parhaista laitapuolustajista.
Albanialainen Hysaj siirtyi Empolista Napoliin viidellä miljoonalla eurolla kesällä 2015. Viime kesänä hän sai kunnian pelata myös EM-turnauksessa, jossa Hysaj oli alkulohkoon jääneen Albanian ehdottomasti suurimpia onnistujia.
Unitedin laitapakeista Matteo Darmian ja Luke Shaw saattavat olla lähdössä toisaalle tulevana kesänä, sillä kumpikaan ei kuulu manageri José Mourinhon tärkeimpiin luottomiehiin. Sama kohtalo voi odottaa Ashley Youngia.
Antonio Valencia puolestaan on ominut oikean laitapuolustajan tontin itselleen, mutta Hysajn etuna onkin, että hän pystyy sujuvasti sopeutumaan myös kentän vasemmalle laidalle. Halpa mies Hysaj ei tosin olisi, sillä Goalin mukaan Napoli on kirjannut miehen sopimukseen 50 miljoonan euron ulosostohinnan.
Nuoresta iästään huolimatta Hysaj on pelannut jo 29 A-maaottelua.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”