Pochettinon mielestä Chelsea ei ansaitse kunniaa tämän kauden muotijärjestelmästä – ”Minä loin sen”
Kuva: Getty Images
Tottenhamin valmentaja Mauricio Pochettino kertoo, että Chelsean menestystaktiikka 3-4-3 on hänen käsialaansa.
Chelsea on pelannut tällä kaudella tuolla järjestelmällä erinomaisesti ja moni muu joukkue on kauden aikana kokeillut kyseistä taktiikka. Antonio Conte on saanut paljon kehuja järjestelmästä.
Pochettinon mielestä hän on kuitenkin aloittanut tämän muotijärjestelmäksi nousseen taktiikan käyttämisen.
– Ihmiset sanovat, että Chelsea aloitti tämän, mutta me olemme aina pelanneet tällä järjestelmällä, kun joukkueellamme on pallo. Kun pallonhallinta on ollut vastustajalla, Eric Dier on puolestaan noussut kolmen topparin linjasta pelaamaan keskikentälle.
Argentiinalaisvalmentaja kertoo, että juuri hän loi taktiikan, jossa nimenomaan keskikenttäpelaaja Dier olisi mukavuusalueellaan, mutta kertoi loukkaantumisten sotkeneen tämän taktiikan peluuttamista.
– Ostimme myös Victor Wanyaman pelaamaan samanlaista roolia, mutta sitten meille tuli loukkaantumisia. Onneksi Eric pystyy nyt pelaamaan myös topparina. Pelaajalle on hyvä asia, jos hän pystyy pelaamaan useammalla pelipaikalla.
Tottenham on tällä hetkellä sarjassa toisena 10 pistettä Chelsean perässä. Joukkue kohtaa tällä kierroksella Burnleyn vieraskentällä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Leeds panee kovan kovaa vastaan Valioliiga-seurojen välisissä neuvotteluissa
- Virallista: Lisää ruotsalaisväriä Valioliigaan
- Crystal Palace -kärki odottaa lupaa siirrolle – tästä homma kiikastaa
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa