Arsenalin manageri Arsène Wenger yllätti keskiviikkona, kun hän valitsi loukkaantuneen Laurent Koscielnyn tuuraajaksi joukkueen kapteenina Theo Walcottin. Pelin jälkeen ranskalaisvalmentaja antoi 28-vuotiaalle suojatilleen oikein kunnon kehuryöpyn sekä pelillisestä että henkisestä johtajuudesta. – Walcott keskittyy peleihin erittäin huolellisesti. Hän on pelannut kauden alusta lähtien laidalla ja on tehnyt 20 pelissä (todellisuudessa 23 ottelussa, joista 21 avauksessa) 10 valioliigamaalia. Se on mainio lukema laiturille. Hän on parantanut puolustustyöskentelyään aiempaan verrattuna valtavasti. Hän on joka päivä todella sitoutunut, Wenger kehuu The Guardianissa. Walcottin seurauskollisuudellakin oli kapteenivalinnan kanssa tekemistä. Walcott saapui Arsenaliin Southamptonista teini-ikäisenä, ja meneillään on jo yhdestoista vuosi ”Tykkimiehissä”. – Annan arvoa pelaajille, jotka tuntevat Arsenalin arvot ja jotka ovat olleet täällä pitkään. Aina, kun jatkosopimuksesta on neuvoteltu, Walcott on pannut uskollisuuden etusijalle, Wenger muistuttaa. Valmentajan mukaan tärkeää on myös Walcottin sanavalmius. Wengerin mukaan Walcott on lisäksi vain sisuuntunut siitä, ettei hän mahtunut Gareth Southgaten tuoreimpaan Englannin maajoukkueryhmään. – On tärkeää, ettei Walcott ujostele sanoa, mitä hän asioista ajattelee. Hän sanoo sanottavansa, kun keskustelen pelaajien kanssa. Hän on positiivinen tyyppi. – Yllätyin, ettei Walcottia valittu Englannin joukkueeseen, mutta kilpailu on kovaa. Walcott pystyy kuitenkin käsittelemään pettymyksiä. Hän palasi hyvässä kunnossa takaisin vuoden 2014 pahan polvivamman jälkeen. Hän oli mukana MM-kisoissa vuonna 2006, mutta ei sen jälkeen. Hän nousi siis huipulle jo 11 vuotta sitten, ja on siellä yhä. Hän voi pelata ensi vuoden MM-kisoissa, Wenger uskoo. Arsenal kohtaa maanantaina vieraskentällä Crystal Palacen. Kapteenia tuohon otteluun Wenger ei ole vielä päättänyt.

LUE MYÖS: