Serie A:n luottopuolustajan agentti myöntää Chelsean kiinnostuksen – ”Kaikki riippuu presidentistä”
Kuva: Getty Images
Napolissa jälleen loistavaa kautta pelaavan Kalidou Koulibalyn agentti puhui edustamansa pelaajan mahdollisesta siirtymisestä Valioliigaan.
Koulibalya huhuttiin Chelseaan vahvasti jo viime kesänä, mutta nämä huhut päättyivät joukkueen hankkiessa David Luizin. Vaikka siirto jäi tuolloin tapahtumatta, niin se ei tarkoita, etteikö 25-vuotias senegalilainen voisi siirtyä Lontooseen ensi kesänä.
– Chelsea oli kiinnostunut, mutta sitten he ostivat David Luizin. Heillä on myös valmiiksi siellä muun muassa John Terry ja Gary Cahill, joten kilpailu olisi kovaa.
Terryn on huhuttu jättävän seuran tämän kauden päätteeksi ja Antonio Conten uskotaan muutenkin hankkivan vahvistusta puolustuspäähän ensi kaudeksi.
– Saa nähdä mitä tapahtuu. Mitä tahansa tulevaisuudessa tuleekin tapahtumaan, niin lopulta kaikki riippuu Napolin presidentistä ja siitä, päättääkö hän ottaa tarjouksia vastaan.
Koulibaly on pelannut tällä kaudella 21 Seria A:n ottelua ja hänen hintalappunsa on arvioiden mukaan noin 30 miljoonaa euroa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- GdS: Hyökkääjä haluaa jättää Tottenhamin
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Bournemouth teki tarjouksen Real Madridin puolustajasta
- Athletic: Everton hylkäsi Juventuksen tarjouksen hyökkääjästään
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Virallista: Lisää ruotsalaisväriä Valioliigaan